Kiinnostava havainto eiliseltä. Itsetunto vaikuttaa kohonneen huomattavasti. Vielä keväällä, kun kävin yksin katsomassa jotain keikkaa, arastelin, nolostelin ja pidin itseäni jotenkin paitsi säälittävänä ilmestyksenä, muös aika vaatimattiman näköisenä. Eilen, kun sitten hetken mielijohteesta lähdin yhdelle keikalle, fiilikset olivat kokonaan toiset. Tunsin itseno kauniiksi, olin hyvällä mielellä ja kaikin puolin oli mukava olo. Ilmeisesti se myös näkyi ulospäin, koska sain positiivista huomiotakin osakseni.
Toinen havainto. Viikonloppu on mennyt muuten aika misantrooppisissa tunnelmissa. Ei huvita tavata kavereita ja tässä mietin haluanko lähteä edes treeneihin, jossa tapaisin muita ihmisiä, ehkä mieluummin menen kuntosalille ihan vain itsekseni. Viime viikot olen ollut työn puolesta ja muutenkin niin sosiaalinen, että tuntuu, ettei nyt vain jaksa. Vähän jopa hävettää, mutta minkä sille voi.
Rosen terapiassa perjantaina terapeutti totesi, että totaalinen selkäjumitukseni viittaa ylikehittyneeseen vastuuseen. Hän totesi, että en varmaan itse edes tunne, kuinka jännityksessä lihakset ovat ja tottahan se on, en tunnekaan. Olen kauan aikaa ottanut vastuuta muista ihmisistä ja laiminlyönyt itseäni, että ei ole tosikaan. Samasta asiasta juteltiin siskon kanssa maanantaina, jotenkin asiat hoituu, kun niitä tekee jollekin toiselle, mutta hoidappa itseäsi tai tee itsellesi jotain, niin ei sitä saa niin helposti enää aikaan.
No eilinen oli kokonaisuutenaan kiva päivä, askartelin sukututkimuksen parissa, kokkailin, tein kotihommia, kävin salilla ja illalla siellä keikalla. Kaiken kaikkiaan hyvin minämäinen päivä. Parasta hommassa oli se, että ei ollut syyllisyyttä, ahdistusta tai muita negatiivisia tunteita. Elikkä huolimatta hivenen masentavasta ja ahdistavasta syksystä, niin suuntaus on positiivinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti