torstai 19. toukokuuta 2011

Vastaus

Viime yönä sain itseasiassa vastauksen siihen pahuuspohdintaani, tällä kertaa painajaisen muodossa. Unessa olin tietokoneella ja joku tuli takaapäin ja tarttui hartioihini, kädet näyttivät vanhan miehen käsiltä. Tuntematon puristi käsivarteni tiukasti vartaloa vasten ja samalla veti hupparin hupun silmille. Sitten hän piristi lujasti pään molemmilta puolilta. Huppu silmilläni tunsin, kuinka käsiini tartuttiin ja niillä naputeltiin tietokoneen näppäimistöä. Pinnistelin ja huusin isää apuun. Samassa "joku" lennähti minusta irti. Takanani sängyllä makasi latinalaisamerikkalaisen näköinen tumma poika joka katsoi minua vihamielisesti. Poika sähisi ja lähti poispäin. Huusin isää uudelleen, ettei poikaa saisi päästää pois, vaan pitäisi kutsua poliisit. Poika meni takaovelle ja sieltä ulos koko ajan minua katsoen ja minua kiroten. Seurasin häntä ovelle ja sain vaivalloisesti sähähdettyä takaisin "pirun poika". Sen sanoessani tajusin, että sitähän hän juuri oli "Pirun" poika. Vanhan miehen kädet eivät unessa olleet isäni kädet, vaan jonkun muun, vaikka niiden ulkonäkö oli ristiriidassa pojan iän (10-12) kanssa, niin ne tuntuivat kuuluvan hänelle. Jälkikäteen ajateltuna unen pojalla olisi pitänyt olla ain akin neljä kättä, kun pystyi samaan aikaan pitämään kiinni sekä päästä, että käsistä, mutta eiväthän unet muutenkaan ole loogisia :D

Asunto unessa oli lapsuuden kotini. Ei se mitä nyt myydään, vaan se, jossa asuin vanhempieni kanssa koko lapsuuteni. Tuohon myynnissä olevaan asuntoon muutettiin vasta, kun olin lukiossa. Huone, jossa outo poika, tai mikä se olikin, kävi kimppuuni oli vanhempien entinen huone, joka oli loppu vuosina siellä asuessani minun huoneeni. Asunnon taka-oveen liittyy paljon asioita, syystä tai toisessa se on usein unissani ja piha, jonne se johtaa on usein täynnä "pahoja" asioita, vaikka tosiasiassa piha oli tosi ihana ja viihdyin siellä hyvin. Tosin kerran olin yöllä unissani kävellyt ulos ja äiti heräsi vasta, kun tulin takaisin. Sen jälkeen ko. ovi olikin lukon lisäksi varmistettu hakasella, joka oli ulottumattomissani.

Miten sitten tulkitsisin unen? Jotenkin se, joka silloin teki niitä pahoja asioita en ollut minä tai ainakin se jokin on nyt minusta lähtenyt irti ja kadonnut. Jotenkin siis olen toiminut silloin pakotettuna. Isä oli tässä unessa, kuten usein muutenkin "hyvänä" elementtinä. Näin unen käytännössä heti, kun nukahdin, joten siksi se jotenkin tuntui vastaukselta illan pohdintoihin. Ompahan siis jotain hyvää.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Pulpahtelua

Tämä viikko on ollut varsinaista paskan pulpahtelua pintaan. Muistoja on tullut ja olen miettinyt, että mitä hemmettiä sitä on tehnyt, mihin suostunut ja mitä tehnyt ihan itse vapaaehtoisesti. Olinko se oikeasti minä? Mikä on minä? Tuntuu käsittämättömältä, että muutamat ihmiset ovat väittäneet minua herkäksi ja hyväksi ihmiseksi. Kiltti saatan olla, siinä mielessä, että olen liiankin sopeutuvainen, mutta että hyvä? En tosin enää ajattele olevani paha, mutta en hyväkään. Mutta kun ystäväni kerran esitti vertauksensa kolmesta enkelistä, yhdestä valkosiipisestä, yhdestä, jolla siivet ovat hieman kärähtänet ja siitä kokonaan mustasiipisestä. Minä siis olen ollut se mustasiipinen. Nyt ehkä ei ihan mustat nahkasiivet... Ehkä tällainen tai ehkä pikemmin tällainen

maanantai 16. toukokuuta 2011

I do not belive in love...

"Kun huudat naiselle,on olemassa mies joka kuiskaa sanoja hänen korvaansa. Hetkellä jolloin alistat ja haukut naista, on olemassa mies joka tekisi kaiken tämän naisen vuoksi. Kun hakkaat ja lyöt naista, on jossain mies joka tahtoisi rakastella häntä. Kun saat naisen itkemään, on jossain mies joka tekisi kaikkensa, että saisi hänet hymyilemään."

Edellä oleva on lainaus tekstistä, joka kiertelee facebookissa ja meileissä. Minusta se on ihan paska puhetta. Minä en usko tuohon. Tai no ehkä tuohon "rakastella hänen kanssaan", joskin minä mujotoilisin verbin tuosta toisin.

Toinen yhtä täyttä sontaa oleva meemi:

• Joka ilta joku ajattelee sinua ennen kuin käy nukkumaan.
• Ainakin viisitoista ihmistä maailmassa rakastaa sinua.
• Ainoa syy siihen, miksi kukaan ikinä vihaisi sinua on se, että he haluaisivat olla kuin sinä.
• Maailmassa on ainakin kaksi ihmistä, jotka kuolisivat sinun vuoksesi.
• Jollekin olet koko maailma.
• Joku, jonka olemassa oloa et edes tiedä, rakastaa sinua.
• Vaikka tekisit todella pahan virheen, niin siitä seuraa aina jotakin hyvää.


Ensimmäisestä en tiedä, toiseen en jaksa uskoa, "rakkaus" on aika vahva sana kuvaamaan sitä mitä esim. sisarusten lapset minua kohtaan tuntevat. Kolmas kohta saattaa olla tottakin, joskaan en ymmärrä miksi eksä olisi halunnut olla kaltaiseni, hän nyt totta vieköön ainakin vihasi. Tiedän ettei tässä maailmassa ole ketään, joka kuolisi puolestani. Isohkossa perheessä ei sellaista illuusiota päässyt tulemaan, kun vanhemmillakin oli niin montga mujuta rakastettavaa, ettei yhden takia olisi kannattanut kuolla. Kenellekään en varmasti ole koko maailma, ja tuollaiset salaa rakastavat ovat vain isojen tyttöjen iltasatuja. Pahoista virheistä ei myöskään seuraa aina hyvää, pikemminkin hyvin harvoin.

Äitienpäivänä orpoa ja lapsetonta lohduteltiin, että "kyllähän ne sukulaisten lapset välittävät" ja "voithan muistella äitivainajaasi". No, sukulaisten lapsille en ole äiti ja äiti vainaa on muutenkin muistoissa joka päivä. Lapsettomalle ja äidittömälle sinkkunaiselle äitienpäivä vaan on vuoden paskin päivä, siihen ei auta mikään. Silloin tuntee olevansa täysin turha, ketään ei voi tavatakaan, kun ei toisten äitienpäiville halua mennä kuokkimaan.

Ystävä meni naimisiin tässä äskettäin, tänään jo tuore vaimo soitti ja puhui erosta... niimpä niin. Illuusioiden perässä juokseminen on turhaa. Fiksut ihmiset voivat elää elämänsä yhdessä, siihen uskon, mutta suureen rakkauteen en. Täyttä harhaa.

Omalta osaltani olen todennut olevani niin rikki ja traumatisoitunut, että minkäänlainen parisuhde taitaa olla mahdoton. Bonuksena se, että tuskin enää tulen koskaan harrastamaan seksiäkään... Menneen suhteen "ihana" paska on alkanut purkautumaan ja... hyi helvetti... Ällipois kännissä saattaisi onnistuakin, mutta kun en enää juo, niin eipä sitten.

Viime aikoina on itkettänyt enemmän, kuin naurattanut. Äidin asunto on myyty. Huonekaluille pitäisi etsiä paikka tai ostaja. Ajattelin ottaa makkarin kaluston, jos saan mahtumaan omaan kämppääni. Ehkä.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kivuliaita havaintoja

Toinen kerta Rosenia. Ihan outoja asioita nousi esille. Asioita minusta itsestäni. Asioita, jotka eivät olleet ihan niin miellyttäviä. Joskus nuorempöana teoretisoin, että olen ihminen, joka muovautuu niiden ihmisten mukaan, joiden kanssa olen tekemisissä. Tämä vahvistui. Mukailen niin paljon muita, että oma itse unohtuu. Ihan totta.

Kummallinen oivallus tuli matkalla kotiin. Joskus nuorempana etsin omaa itseäni ja olin sitä mieltä, ettei minulla ole omaa identiteettiä. Nyt olen vähän samassa jamassa. En tiedä kujka olen, millainen olen, mistä pidän tai mitä haluan. Terapeutti kuitenkin kommentoi asiaa siten, että minun oma "minäni" on hänestä selvästi olemassa ja jopa nähtävissä. Mutta koska olen ollut aina tekemisissä niin voimakkaiden ihmisten kanssa, niin oma persoonani on hukkunut jalkoihin.

Toinen oivallus, vähän samaan liittyen onkin isompi. Olen aika isokokoinen, usein myös isoääninen ja minulla on taipumus jonkun asteiseen raavasteluun. Juomisenkin suhteen jouduin muistuttamaan itseäni, ettei minun tarvitse todistaa kenellekään olevani "kova jätkä" juomalla viskipullo tolkulla viinaa. Minua inhottaa sellainen käytös itsessäni, mutta se on tavallaan hyökkäys, puolustuksena. Ehkä kyse on siitä "positiivisesta valeminästä", josta psykiatri muinoin puhui.

Terapeutin mukaan samaan aikaan yritän tekeytyä pieneksi. Minussa on jännityksiä, jotka viittaavat piiloutumiseen ja vetäytymiseen. Ilmeinen ristiriita siis. Voisiko olla, että isolla koolla ja tietyssä mielessä röyhkeällä ja rehentelevällä käytöksellä yritän viedä huomion oikeasta itsestäni? Ehkä ison ja äänekkään kuoren alle piiloutuu joku pieni ja vähän hiljaisempi? Alkoholi taisi ehkä kuitenkin tarjota minulle jotain, keinon peitää itseni.

Hmm... ehkä minä en sitten olekaan vittumainen läski akka. Ehkä minä olenkin jotain ihan muuta. Pitäisi v ain hiljentyä ja kuunnella ja antaa sen jonkun tulla esiin.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Ahistaa

Äidin tavaroiden myynti ei onnistu. Ahdistaa. Pitäisi ottaa yhteyttä kuolinpesiä ostaviin tahoihin, enkä vain pysty. Toukokuu on jo hyvässä vauhdissa ja asunnon pitäisi olla tyhjä ihan kohta. Eilen sain sentään lähetettyä pariin osto- ja myyntiliikkeeseen sähköpostia. Tänään pitäisi käydä toisissa parissa paikalla. Eilen sain antibioottikuurin ja flunssan tila on se, että olo on kohtuullisen epätodellinen. Tai en tiedä johtuuko se stressisätä vai jostain muusta. Toukokuun loppuun mennessä myös opintojeni pitäisi olla aika hyvässä vaiheessa. Esseet edellyttäisivät kirjoittamista, jota en ole saanut tehtyä, kun töissä on kiirettä ja vapaa-ajan syö tuo tavaroiden myynnistä stressaaminen. Aaaarghhhh...

Kumma juttu, että omien asioiden hoitaminen on niin vaikeaa (syy mm. miksi en juri käy kampaajalla - ajan varaaminen on vaan niin vaikeaa). Työni puolesta olen muiden kanssa tekemisissä, selvitän asioita ja jopa hoidan asioita muiden puolesta.

Epäilen, että tämä flunssakin johtuu vain stressistä. Tekis mieli mennä peiton alle piiloon maailmaa.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vituttaa

Ressiä pukkaa äidin asunnon tyhjennyksestä (pitäisi löytää joku, joka ostaisi kokonaisia kuolinpesiä...), tekemättömistä töistä (arvatkaa kuka ei taaskaan ole valmistellu huomisia työjuttuja ja aamulla ei ehi), opinnoista (toukokuun loppuun mennessä kolme esseetä pitäis olla valmiina), kavereista (pitäis nähä, mutkun ei ehi...) ja veroilmoituksesta (pikkujuttu, mut pitäsi vaan aloittaa).

Flunssassa vietetty vappu kotona oli yksi elämäni surkeimpia. Luulin, että Elisa viihde paketin videovuokraus ois jo toiminnassa, vaan eipä ollutkaan. Niimpä katsoin varastosta kauhuleffoja, joiden taso oli simppelisti ilmaistuna helvetin huono (huonompiakin olen nähnyt, mutta nyt taso oli sitä teiniteurastus, zombieräiskintä, jossai ei ole edes tahatonta komiikkaa). Ehdottomasti yksi elämäni paskimpia vappuja. Mukaan lukien se, kun exän kanssa jouduttiin väijytykseen ja tappeluun (exä oli vittuillut väärille ihmisille, jotka sitten odottivat meitä kulman takana, kun baarista lähdettiin). Oloa ei auttanut keuhkoja repivä yskä, eikä minulle harvinainen päänsärky.

Kaupassa en jaksanut käydä, joten juustolla ja näkkärillä on menty. Kaikki suunnitelmat meni persiilleen, samoin varasuunnitelmat. Jos saan kiltisti valmisteltua huomisen duunit, annan ehkä itselleni luvan tilata ruokaa Gastronautista... Säälittävää, kun lähin pizzeria on tien toisella puolella, mutta nyt ei aito turkkilainen pizza jaksa kiinnostaa.