Toinen kerta Rosenia. Ihan outoja asioita nousi esille. Asioita minusta itsestäni. Asioita, jotka eivät olleet ihan niin miellyttäviä. Joskus nuorempöana teoretisoin, että olen ihminen, joka muovautuu niiden ihmisten mukaan, joiden kanssa olen tekemisissä. Tämä vahvistui. Mukailen niin paljon muita, että oma itse unohtuu. Ihan totta.
Kummallinen oivallus tuli matkalla kotiin. Joskus nuorempana etsin omaa itseäni ja olin sitä mieltä, ettei minulla ole omaa identiteettiä. Nyt olen vähän samassa jamassa. En tiedä kujka olen, millainen olen, mistä pidän tai mitä haluan. Terapeutti kuitenkin kommentoi asiaa siten, että minun oma "minäni" on hänestä selvästi olemassa ja jopa nähtävissä. Mutta koska olen ollut aina tekemisissä niin voimakkaiden ihmisten kanssa, niin oma persoonani on hukkunut jalkoihin.
Toinen oivallus, vähän samaan liittyen onkin isompi. Olen aika isokokoinen, usein myös isoääninen ja minulla on taipumus jonkun asteiseen raavasteluun. Juomisenkin suhteen jouduin muistuttamaan itseäni, ettei minun tarvitse todistaa kenellekään olevani "kova jätkä" juomalla viskipullo tolkulla viinaa. Minua inhottaa sellainen käytös itsessäni, mutta se on tavallaan hyökkäys, puolustuksena. Ehkä kyse on siitä "positiivisesta valeminästä", josta psykiatri muinoin puhui.
Terapeutin mukaan samaan aikaan yritän tekeytyä pieneksi. Minussa on jännityksiä, jotka viittaavat piiloutumiseen ja vetäytymiseen. Ilmeinen ristiriita siis. Voisiko olla, että isolla koolla ja tietyssä mielessä röyhkeällä ja rehentelevällä käytöksellä yritän viedä huomion oikeasta itsestäni? Ehkä ison ja äänekkään kuoren alle piiloutuu joku pieni ja vähän hiljaisempi? Alkoholi taisi ehkä kuitenkin tarjota minulle jotain, keinon peitää itseni.
Hmm... ehkä minä en sitten olekaan vittumainen läski akka. Ehkä minä olenkin jotain ihan muuta. Pitäisi v ain hiljentyä ja kuunnella ja antaa sen jonkun tulla esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti