sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mukavia syystunnelmia

Työt alkoivat ja loma loppui ja hivenen on ollut kipuilua asian suhteen. Nyt kuitenkin homma alkaa taas tasaantua ja olen oikeastaan innoissani, kun arki taas alkaa. Aiemmat ongelmat alkaa olla selätetty, kesäkollit lempattu ja kavereidenkin kanssa taas löytynyt sellainen sopiva välimatka.

Opinnot on mukavalla tolalla ja homma, jota olen suunnitellut tekeväni sivutoimisesti alkaa vähitellen saada tulta siipiensä alle. Yhden ystävän kanssa suunnitellaan myös yhteisiä bisneksiä.

Elämän painopiste on muuttunut edelleen fiilis on seikkailullinen ja kaikki tuntuu hurjan kiinnostavalta ja jännittävältä, mutta eri tavalla, kuin kesällä. Silkan autuuden ja onnen huuman tilalle on tullut tyyni varmuus siitä, että asiat menevät hyvin, siitä että tulevaisuudella on minulle tarjottavanaan vielä jotan paljon parempaa, kuin mitä osaan tällä hetkellä edes toivoa.

Hyvä ystävä kävi tänään kylässä ja muisteltiin muutaman vuoden takaista aikaa. Hän sanoi, että verrattuna siihen ihmiseen, johon hän aikanaan tutustui, hänestä tuntuu, että jotain yhteistä minussa ja siinä on, mutta samalla on kuin kyseessä olisi kaksi eri ihmistä. Kieltämättä menneisyys tuntuu välillä siltä, että se on kuin joku puoliksi unohtunut elokuva tai kirja, jonka on joskus lukenut. On ihmeellistä, miten pitkälle ihminen pääsee, kun antaa itselleen luvan parantua.

Tunnelmana tyyni onnellisuus ja riemu siitä, että saa tehdä asioita, joista nauttii. Luottamus siihen, että elämä kantaa ja syvä kiitollisuus kaikesta mitä on. Tästä tulee hyvä syksy ja talvi!

tiistai 6. elokuuta 2013

Kaveriurputusta...

Tänä kesänä oon ollu aika paljon (=liikaa) tekemisissä yhden ystäväni kanssa. Siis mukava ihminen, mutta liika on liikaa. Nyt sitten viimeisimmän reissun jälkeen mun fiilikset oli sitä luokkaa, että hetken vois olla sitä näkemättä. Viikonlioppu menikin niin, kun hän oli toisella paikkakunnalla. Eilen sitten olin päivän kaupungilla ja tapasin ihmisiä (mm. kummipojan, joka vie aina energiat) ja just kun olin tullut kotiin, viritellyt viimeiset jaksot dr Whota näkymään, niin tämä kaveri tulee koputtelemaan oven taakse. En oikein kyennyt ilmaisemaan mitenkään nätisti sitä, että "nyt ei ole hyvä hetki". Nyt hää on sitten suutuksissa. Pyysin jo anteeksi, mutta vastaus oli tyyliä "no olihan se ikävä tilanne". Ei mitään pahoittelua siitä, että HÄN tuli väärään aikaan. Sinällään tilanteessa nyt ei ole mitään ihmeellistä, mutta kun jostain ihmisestä on saanut yliannostuksen, niin nyt sitten oon kelaillu about koko kesältä KAIKKI jutut, jotka siinä ihmisessä on vähääkään nyppineet.

On inhottavaa, kun asiat vaan pyörii päässä, eikä niistä pääse yli. Ko ihminen on ihan mukava, mutta selvästi tässä tän kesän aikana ollaan päästy "vanha-aviopari" asteelle, kun minua ärsyttävät ihan pienet jutut hänen käytöksessään. Sellaiset asiat, joissa itse toimisi toisin ja on vaikea tajuta, että toinen ihminen ajattelee ja tekee asiat eritavalla. Vika on siinä, että olen aika mukautuvainen ja huono sanomaan, jos toisen tekemiset eivät miellytä. Sitten kun asiat alkavat hiertää, ne hiertävät koko ajan pahemmin ja sitten tulee eilisen kaltainen poksahdus, jolle ei kertakaikkiaan voi mitään.

Siis pikku juttuja, ja uskon, että monet asiat minussa on alkaneet häntä kesän mittaan ärsyttämään, mutta siksi pitäisikin osata ottaa etäisyyttä. Veikkaan, että tällä hetkellä meistä kumpikin tuntee enemmän tai vähemmän oikeutetusti olevansa kaltoinkohdeltu. Ärsyttää, kun käyttäydyin tökerösti ja ärsyttää, kun en oikein juuri nyt halua alkaa (vielä) sopua tekemään, kun edelleen tarvitsen vähän aikaa siihen, että asiat mielessä tasoittuu.