sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Hääkrapula

Meillä oli viikonloppuna ne paremmat prinsessahäät. Viis ruotsalaisista, kun rakas sukulaiseni meni naimisiin viikonloppuna. Häät olivat aivan ihanat. Oli ihanaa jutella sisarusten ja heidän lastensa kanssa. Nuorempi polvikin uskoutui muutaman kaljan jälkeen tädilleen elämästään. Näyttää siltä, että pojista on kehittymässä paljon parempia miehiä, kuin tätinsä osasi kuvitellakaan. Nuorilla miehillä oli kypsiä ajatuksia ja haaveita omista häistä. Täti sai selvitellä sitä, miksi naiset ovat joskus niin "kummallisia".

Mistä sitten krapula? Paitsi tietenkin kakusta ja karkkimaljoista. Itse olen omasta elämästäni miessuhteiden osalta tietenkin vitsin tehnyt, joten siinä mielessä turhaa inistä. Mutta... silti se vähän pahoittaa mielen, kun morsian pyytää menemään "kaiken varalta" kimpun heiton ajaksi toiselle puolelle salia. "Ettei nyt enää tapahdu vahinkoa". Jep... minun avioliittoni ovat olleet perheessämme vitsi. Silti se tuntui pahalta. Ainoa, jolta tuli vähän ymmärrystä mahdollisen tulevaisuuden suhteen, oli veljeni, joka kehoitti hankkimaan vanhemman ja rikkaan miehen. Niitä kuulemma on täällä meilläpäin paljon. Totesi tyynesti, että ota rikas, kun rakastettavia ei tässä iässä ole enää tarjolla.

Tavallaan olen itse luonut tilanteen. Parempi paskalle menneisyydelle on nauraa, kuin itkeä. Mutta silti, olisi kiva, jos edes joku sukulaisista ajattelisi, että olisi edes mukavaa, jos minä löytäisin kunnollisen kumppanin. Veli on ainoa, joka joskus tuntuu olevan huolissaan ja ajattelevan, että ehkä olisi hyvä, jos minulla olisi joku. En toki ole sisarusparvessamme ainoa eronnut, mutta sillä toisella eronneella on poika, joten hän ei ole veljen näkemyksen mukaan "yksin". Mikä tietenkin pitää paikkansa. Veli taitaa olla ainoa, joka on miettinyt sitä mitä on vanheta yksin. Siksi hänelle hänen vaimonsa ja perheensä on vuosi vuodelta tärkeämpi ja hän on ainoa, joka on välillä minusta huolissaan. Yksi siskoistani on vannonut järjestävänsä minut suljettuun laitokseen, jos joku mies vielä ilmaantuu kuvioihin...

Että tällaista.... Vaikka en uskokaan välttämättä rakkauteen ja onneen omalla kohdallani, uskon siihen muiden kohdalla. Jaksan uskoa, että nyt naimisiin mennyt hääpari on yhdessä vielä kymmenien vuosien päästä. Silti pieniosa minusta arvostaisi, jos joku uskoisi rakkauteen minunkin kohdallani. Juuri nyt sattuu ihan saamristi. Huomenna viimeistään, ehkä jo myöhemmin tänään, jatkan elämääni tyytyväisenä ja yksin.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Melankoliaa....

Pääsin viimein muuttamaan ja uusi koti on ihana. Kertakaikkiaan suuremmoinen. Ihmettelen, että olenko se oikeasti minä, joka täällä asun ja elän tätä elämää. Kerrassaan häkellyttävää. Väliaikaisessa asunnossa asuminen kämppisten kanssa pehmensi minua. Kumma, kuinka se, että asuu avoimesti tunteensa näyttävien ihmisten kanssa voi vaikuttaa. Huomasin itsekin alkavani pehmoilemaan ja hempeilemään. Toisaalta samahan on ollut nähtävissä sisustuksessa - poissa tummat sävyt ja lohikäärmeet, pukeutumisessa - vähemmän mustaa, enemmän värejä, joten tämä lienee luonnollista, että sanon kämppistä "muruseksi".

Muutto siis toi paljon hyvää, mutta kun ennätti tottua asumaan muiden kanssa, niin yksinäiseltähän se tuntuu. Iso talo.

Toisekseen olen tehnyt paljon itsetutkiskelua sen suhteen mitä elämältäni haluan. Töissä asiat menevät paremmin, kuin hyvin. Ikäviä ja rankkoja asioita on tullut vastaan, mutta olen hoitanut ne kunnialla ja saanut jopa kiitosta ja mikä tärkeintä arvostusta. Mutta tässäkö se nyt sitten on? 25 vuotta vielä noita hommia. Toki näyttää siltä, että minulle vähän vilautellaan etenemismahdollisuuksia, mutta haluanko sitä? Minusta on mukavaa olla asiantuntija, en tiedä haluanko esimieheksi.

Itsetutkiskelussa olen myös kosketellut viime aikoina yhtä erityisen arkaa aihetta. Josta jo olin tähän kirjoittamassa, mutta huomasin, että en sitten pystykään. Sanotaan vaikka lyhyesti niin, että aina tavatessani erään ihmisen, mietin kuinka asiat voisivat välillämme olla toisinkin ja tämä muistuu mieleen aina kun tapaan hänet.

Ihmettelen elämääni myös sitä kautta, kuinka minulla on nyt ystäviä. Ympärilläni on paljon ihmisiä, joilla on merkitystä ja joille minulla on merkitystä. Elämä tuntuu usein siunaukselliselta. Parempaakaan sanaa en keksi. Edelleen on asioita, joista minä uneksin ja haaveilen. Tajusin sen tänään. Jotkut haaveet tosin ovat mahdottomia, mutta se ei estä haaveilemasta.

Olen siis onnellinen, mutta silti kaipaan jotain, mitä en voi saada. Siksi ilmassa on pientä melankoliaa. Mutta se ei haittaa. En aio melakolian vallata koko elämääni.