sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Elämää

Asuntokauppa-asiat on kondiksessa ja reissu lähenee. Samaan aikaan elämään on ilmaantunut myös jonkinsortin suhdeviritys ja itseasiassa jopa muitain mahdollisuuksia. Ja töissä sanoin kyllä ihan uusille haasteille.

Näistä "yllättäen" tuo suhdeviritys on se asia, joka mietityttää nyt eniten. Elikkä kyse on siitä samasta tapauksesta, josta taannoin mainitsinkin. Tavattiin ja juteltiin ja jonkinlaista ihastusta on ilmassa molemmin puolin. Kumpikaan ei ole etsimässä sellaista "seurustellaan ja muutetaan yhteen" suhdetta, mutta ehkä kuitenkin jotain "vakipanoa" vakavampaa ja muutenkin muuhinkin yhdessäoloon, kuin seksiin liittyvää suhdetta.

Näillä siis mennään. Ei sen kummempaa suunnittelua ennakkoon, tavataan kun tavataan ja katotaan mihin homma lähtee etenemään. Toistaiseksi yhteisiksi kiinnostuksen kohteiksi on havaittu hevi metallin ja keikoilla notkumisen lisäksi mökkeily ay-aktivismi ja yleinen kiinnostus kaikkeen mahdolliseen ja erityisesti itsenäiseen elämään. Molemmat on tällä hetkellä hyvin onnellisia siitä, ettei elämässä ole ketään, kenen kanssa pitäisi neuvotella kaapin paikasta, mutta samalla on ihan kivaa, kun kuvioissa on "joku". Molemmilla on siis suhteestakin hyvin samanlaiset ajatukset. Tai ainakin toistaiseksi siltä näyttää.

Mutta tämähän ei ole ainoa kuvio tällä hetkellä miesrintamalla. Myös eräs toinen henkilö on lähestynyt ja kyselee kahville. Nyt sitten mietin, mitä teen sen asian kanssa. Nooh... lähden tietenkin käymään siellä kahvilla. Mullahan oli tänä vuonna tarkoitus tutustua miehiin ja nähdä mitä on "tarjolla". En tiedä johtuuko tämä karisseista kiloista vaiko vain siitä, että olen päättänyt sallia itselleni sen, että katselen vähän enemmän ympärilleni, mutta näyttää noita huomionosoituksia tulevan. Tai sitten kyse on parantuneesta itsetunnosta tai jostain. Hui hai, ihan sama. Iloitaan nyt tästä huomiosta, kun sitä kerrankin on tarjolla :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

Jos äiti eläisi...

Pysäytys tuli sitten yllättävän pian. Tässä sitä kökötetään kotona kurkki kipeänä puhekiellossa. Eilen kuntosalin saunassa mieleeni putkahti jostain äidin ääni. Kuulin, kuinka hän ihmetteli tulossa olevaa reissuani ja sellaisella vähän paheksuvalla äänellä kysyisi "millainen ihminen se N on, jonka luokse sinne menet? onko se ihan kunnon ihminen vai onko se joku sellainen hihhuli?" Viimeinen sana erityisen paheksuvalla äänen sävyllä. Sitten voisin ilokseni kertoa, että ei, ystäväni ei ole hihhuli, vaan ihan normaali reilu nelikymppinen koulutettu nainen. Selvittäisin myös, kuinka kaikki reissun mutkat on järjestelty kuntoon ja kuinka turvallisesti kaikki on järjestelty ja äiti myhäilisi muka huolissaan, mutta smalla tyytyväisenä tästä turvallisesta seikkailusta.

Äiti olisi sanomattoman ylpeä myös laihtumisestani (9,3kg tänä aamuna). Kehuisi kovasti ja lupaisi lähteä kanssani shoppailemaan uusia vaatteita, kun olen tavoitepainossani ja vaikka jo nyt. Vaatekaupassa hän sitten ihailisi, kuinka vaatteet istuvat nyt paljon paremmin päälle ja "eikö sinulla itselläsikin ole nyt parempi olo?".

Äiti myös varmaan tiedustelisi miesasioista ja vaikka tässä nyt ei mitään kummoisempaa olekaan, niin voisin sanoa, että kyllähän tässä nyt jotain elämää silläkin saralla on. Äiti tietenkin olisi huolissaan, mutta samalla tyytyväinen ja alkaisi haaveilla, ettei nuorimmaisen tyttären ehkä sittenkään tarvitsisi viettää loppuelämää yksin.

Uudesta asunnosta äiti olisi innoissaan, vaikka vähänvaroittelisi lumitöistä. Olisi kuitenkin innoissaan, että "tännehän voit kutsua vaikka isommankin porukan kavereita syömään". Olisi vähän huolissaan nykyisen asunnon myynnistä, mutta samalla napakka ja päättäväinen "kyllä ne asiat järjestyvät", mutta vasta sitten, kun olisin esittänyt laskelmat omasta palkastani ja tulevista asumiskustannuksista.

Jos isä eläisi, isä tykkäisi myös uudesta asunnosta. Erityisesti takapihalta lähtevästä ladusta. Isä myös innokkaasti suunnittelisi mitä kukkia pihaan laitettaisiin (ainakin kehäkukkia) ja pientä keittiöpuutarhaa takapihalle. Reissun suhteen isä toteaisi, että "Intiaan!" (painottaen sanan alkua) ja alkaisi muistelemaan omia reissujaan milloin minnekin ja muistuttamaan siitä, mitä lääkkeitä matkalle pitää ottaa mukaan. Isä olisi innoissaan ja muistuttaisi, että ottaisin paljon kuvia ja kun äiti huolehtisi, niin isä sanoisi, että "kyllä se pärjää, sehän on jo aikuinen nainen".

Kyllä aina välillä on kova ikävä.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Heikompaa huimais

Elämä on kyllä viimeisen kuukauden aikana mennyt niin hurjaa vauhtia, ettei ole tosikaan. Tässä pikkaisen raporttia.

1. Olen laihtunut ihan mukavasti, viimeinen vaakalla käynti kertoi, että 8 kiloa.
2. Ostin sen unelmakämpän ja pistin nykyisen myyntiin. Muutto ei kuitenkaan ole edessä ihan heti. Väliaikaisasunto on järjestetty, jos tämä menee pian kaupaksi.
3. Päätin lähteä lomalla Intiaan. Matkat varattu ja viisumiasia on vaiheessa.
4. Perjantaina baarista lähti matkaan ennenstään tuttu keikkapupu. Pupu osoittautui tutun tutuksi ja varsin mukavaksi tyypiksi.
5. Opinnot etenee.
6. Töissä on kiirettä
7. Löysin itseni erään tilaisuuden suunnittelu ja järjestelytyöryhmästä.
8. Sivutyöhön liittyvät asiat etenee sitä vauhtia, että oma firma pitäisi saada pystyyn mieluummin ennen sitä reissua.

Eli paljon asioita on vireillä. Saa nähdä mitä sen keikkapupun kanssa tulee jatkossa, jos nyt mitään. Mukava tyyppi ja täyttää unelmamiehen tärkeimmät kriteerit, eli on huumorintajuinen ja hevari ja riittävän joustava siihen, että (näemmä) voidaan lähteä keikalta jatkoille humppabaariin tanssimaan. Työpaikkakin on ja kohtuullisesti yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Elämää voisi tällä hetkellä sanoa kiehtovaksi. En oikein osaa sanoa enää missä pitäisi olla vielä jotain enemmän tai uutta tai jännittävämpää. Kaikki asiat menevät just siihen suuntaan mihin ovat mennäkseen.