sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Heikompaa huimais

Elämä on kyllä viimeisen kuukauden aikana mennyt niin hurjaa vauhtia, ettei ole tosikaan. Tässä pikkaisen raporttia.

1. Olen laihtunut ihan mukavasti, viimeinen vaakalla käynti kertoi, että 8 kiloa.
2. Ostin sen unelmakämpän ja pistin nykyisen myyntiin. Muutto ei kuitenkaan ole edessä ihan heti. Väliaikaisasunto on järjestetty, jos tämä menee pian kaupaksi.
3. Päätin lähteä lomalla Intiaan. Matkat varattu ja viisumiasia on vaiheessa.
4. Perjantaina baarista lähti matkaan ennenstään tuttu keikkapupu. Pupu osoittautui tutun tutuksi ja varsin mukavaksi tyypiksi.
5. Opinnot etenee.
6. Töissä on kiirettä
7. Löysin itseni erään tilaisuuden suunnittelu ja järjestelytyöryhmästä.
8. Sivutyöhön liittyvät asiat etenee sitä vauhtia, että oma firma pitäisi saada pystyyn mieluummin ennen sitä reissua.

Eli paljon asioita on vireillä. Saa nähdä mitä sen keikkapupun kanssa tulee jatkossa, jos nyt mitään. Mukava tyyppi ja täyttää unelmamiehen tärkeimmät kriteerit, eli on huumorintajuinen ja hevari ja riittävän joustava siihen, että (näemmä) voidaan lähteä keikalta jatkoille humppabaariin tanssimaan. Työpaikkakin on ja kohtuullisesti yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Elämää voisi tällä hetkellä sanoa kiehtovaksi. En oikein osaa sanoa enää missä pitäisi olla vielä jotain enemmän tai uutta tai jännittävämpää. Kaikki asiat menevät just siihen suuntaan mihin ovat mennäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti