torstai 5. heinäkuuta 2012

Reissu käyty

Taas on yksi reissu takana. Hoitoa haettu ja saatu ja saatu myös paljon pohdittavaa. Kiitos kuuluu yhdelle parhaista ystävistäni ja hänen suosittelemallee ihmiselle, jonka kanssa sain käsiteltyä taas suhdetta paskempaa exään ja lapsuuteen askeleen enemmän.

Valmiuteni mahdolliseen uuteen parisuhteeseenkin tuli testattua. Tapasin ihmisen, jonka kanssa minulla oli juhannuksena "jotain". Kyseessä on vanha tuttu. No villejä arvauksia, miten asiaa selviteltiin? Hmm? Keskustelimmeko syvällisesti siitä, miten tapahtunut vaikuttaa kaveruuteemme? Analysoimmeko asiaa? Vai kenties heittäydyimmekö samantien jatkamaan siitä mihin juhannuksena jäätiin?

No?

Vinkki, olin hänen luonaan neljä tuntia....

.....

Suunnattomaksi pettymykseksenne voin kertoa, että kaverin esiteltyä ensin uutta taloaan puhuimme, rakentamisesta, asuntojen hinnoista, tonteista, sisustuksesta (jep... hän ON kyllä mies), autoista, autoilusta, kummankin työstä, työhistoriasta, perhehistoriasta, perheistä, omasta elämästä (aika pinnallisesti), tulevaisuuden suunnitelmista työn ja opintojen suhteen. Juhannuksesta puhuttiin lähinnä poistumisliikenteen, otettujen valokuvien ja (hänen) humalatilansa suhteen (viimeisestä tosin hyvin vähän). Lopuksi, kun olin lähdössä, hän kysäisi, että onko majapaikkaa, jos on tulossa tännepäin. Lupasin majoittaa saunan lauteiden alle.

Summa summarum. Minulla on nyt yksi miespuolinen ystävä lisää, suhteessa saattaa olla optio joskus johonkin muuhunkin, mutta ilman paineita. Huolimatta aika lailla yhteisistä näkemyksistä monien asioiden suhteen, on kuitenkin se yksi aika radikaalistikin erottava asia. Hän käyttää alkoholia. Ei mitenkään hillittömästi, mutta minun näkökulmastani liikaa. Sinälläänhän se nyt ei montaakaan asiaa estäisi, mutta se estää "oikean" parisuhteen (minun näkökulmastani).

Mutta oleellista on, että maailmassa on kiinnostavia, mukavia miehiä, joilla on ainakin joissain asioissa samanlaiset ajatusmallit, kuin minulla. Olen joskis täällä blogissakin pohtinut, että tarvitsisin rinnalleni ihmisen, joka olisi samalla tavoin rikki kuin minä, mutta kykenisi kuitenkin elämään normaalia elämää, jolla olisi perusarvot työn ja opiskelun suhteen kohdillaan. No tuossa oli. Voisin siis kuvitella, että maailmassa olisi joku muukin samanlainen.

Toisaalta kahden mitä ilmeisimmin tunnevammaisen ihmisen suhde näyttää aika haastavalta. Mutta jos tietyt elementit ovat kohdillaan, niin se voisi olla mahdollista.

Mutta ennen kuin mennään minkään asioiden edelle, suosittelen lukemaan kanssa blogistin kirjoituksen "Seitti". Omaa matkaani ja sen tilaa kuvaa se, etten minä tiedä onki minulla yhtään kestävää säiettä ja onko minulla edes lopulta mitään syytä ollla putoamatta kuiluun. Työstän asioita ja etsin ratkaisuita, mutta toistaiseksi heilun jossain tyhjyyden yläpuolella jonkin varassa, joka ehkä on toivo tai saattaa se olla illuusiokin ja josta en tiedä, onko se ylipäätään kiinni missään.


4 kommenttia:

  1. Kautta koko sen ajan, jonka olen ollut mukana, niin olen paljon miettinyt suhdettasi miehiin. Voisin verrata näin asiaa seuranneena tilannettasi esim sotaveteraaniin, jolla tietty aika historiasta on jättänyt jälkeensä haavat, joiden paraneminen ottaa aikaa. Fyysiset paranevat pian, mutta henkisten haavojen suhteen tilanne on hieman toinen.

    On hienoa, että et menetä uskoasi miehiin, etkä toivoa siitä, että parisuhde olisi mahdollinen. Olen seurannut vierestä monen pariskunnan elämää, joilla on sama ongelma. Suhde on haastava, mutta mahdollinen jos kuten sanoit osaset osuvat kohdalleen.

    Jossakin määrin onnistuneimpia suhteita näiden ihmisten keskuudessa ovat ne, joissa molemmat pidättäytyvät ongelman aiheuttajasta, joka tässä tapauksessa on alkoholi. kahden alkoholistin yhteiselo on haastavaa, koska mikäli toinen oireilee alkaa se oireetonkin oireilemaan.

    Suppeasti tekstiäsi lähestyessä ja puhtaasti omalta kantiltani lukiessa nousee yksi lause tekstistäsi minulle päälimmäiseksi. "Hän käyttää alkoholia" Vaikka ei liikaa, tai hillittömästi, niin kuitenkin käyttää.

    Onko se este? Saattaa olla, jos sen kokee niin. On kuitenkin mahdollista tehdä kompromisseja ja sopia pelisäännöistä, joilla ongelmien aiheutuminen vältetään. Hankalaa? Kentes, mutta saattaa olla vaivan arvoista.

    Onko tuolla jossakin samalla tavalla elämään suhtautuva mies jossakin, joka täyttää kriteerit? Varmasti on. Kysymys kuuluu, että kuinka kauan sellaista täytyy etsiä, vai onko valmis suhteeseen, jossa toinen vaikkapa käyttää alkoholia, mutta yhteisestä sopimuksesta tekee sen siten, ettei se aiheuta ongelmia?

    Kommentti on kenties hieman kapeakatseinen ja yhteen ajatukseen sidottu. Olet kuitenkin itse raitis ja sen ja oman ongelmano vuoksi nousi se kantavaksi ajatukseksi.

    Kyllä minä täällä olen, mutta ehkä pitäisi useammin kommentoida:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä pointti, osaisinko olla ihmisen kanssa, joka käyttää kohtuudella alkoholia. Useimmat ystävistäni ovat sellaisia. Itse lopetin juomisen, koska huomasin kyttääväni omaa juomistani, koko ajan miettien, että lähteekö homma lapasesta, onko homma terveellä pohjalla jne. Jossain vaiheessa koin liian humalaiset miehet tavattoman ahdistavina.

      Nyt, tämän kommenttisi jälkeen aloin miettiä, että pitääkö se paikkansa. Juhannuksena kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän humalassa, eikä se ahdistanut. Itse asiassa joidenkin kavereideni osalta olen sitä mieltä, että he ovat aidosti hauskempia pienessä sievässä, kun pipo ei purista ihan niin paljoa.

      Asiaa pitää tutkiskella... Ja taidat olla oikeassa tuon sotaveteraani vertauksen kanssa. Huomaan suhtautuvani ihan ylikriittisesti joihinkin asioihin. Esim. mustasukkaisuuden suhteen minulla on nollatoleranssi, vaikka eiköhän se pienessä mitassa kuulu parisuhteeseen. Montaa juttua pitää vielä työstää, ennen kuin olisin ylipäätään valmis mihinkään, mutta pientä edistystä sekin, että ainakin teoreettisesti hyväksyn mahdollisuuden uuteen suhteeseen.

      Poista
  2. Oma alkoholiongelmani on parantunut ajan saatossa siten, että toleranssi sietää alkoholia nauttivia ihmisiä on kasvanut huomattavasti. Aluksi en pystynyt edes kuvittelemaan itseäni paikkaan, jossa kukaan edes pitää drinksua kourassa näkyvästi.

    Nykyään pystyn hyvin olemaan ihmisten kanssa jotka nauttivat alkoholia, eikä se liikuta minussa mitään. Mahdotonta on edelleen edes ajatella että olisin seurassa, jossa humallutaan. Käytän termiä nauttia alkoholia ja se lienee on se tervein tapa sitä käyttää.

    Humalahakuisuus on edelleen myrkkyä. Miksi sanon tämän on se, että jossakin välissä kun sinäkin elät elämääsi pidättäytyen alkoholista, niin saattaa omakin toleranssisi kasvaa siinä määrin, että suhde sellaiseen ihmiseen joka oikeasti osaa käyttää alkoholia olisi mahdollinen.

    Tänä päivänä on melko mahdotonta löytää ihminen, joka ei käyttäisi. Ainakin meidän sukupolvessamme. Nyt olen pistänyt merkille, että nuorison keskuudessa juomattomuutta pidetään aika kovana juttuna.

    Kuuluuko mustasukkaisuus parisuhteeseen? Todella kiperä kysymys. Tietyssä terveessä mittakaavassa ehkä kuuluu. Kuitenkaan omassa parisuhteessani ei sellaista ole, koska ei tarvitse. Luottamus on niin korkea, ettei mustasukkaisuus kuulu repertuaariin. Se on kuitenkin rakentunut niin pitkän ajan seurauksena että se on ymmärrettävää.

    Olet kokenut paljon paskaa suhteessa miehiin, että on hyvä tutkia aitä maaperää, jolla liikkuu. Jos olet teoreettisesti ajatellut parisuhteen olevan mahdollinen, niin se jonakin päivänä toteutuu käytännössäkin. Jokaiselle ihmiselle soisin aikaa oikeasti tarkistaa tunteitaan ja suhtautumista asioihin ja sen sinä olet hyvin toteuttanut.

    VastaaPoista
  3. Toleranssin kasvaminen suhteessa alkoholia nauttiviin. Niimpä. Omaltaosaltani ongelmahan ei ole siinä, etten kestäisi olla kännäävässä porukassa YLEENSÄ, ongelma on siinä, että ajatus esim. viinalta haisevasta miehestä omassa kodissa on niin käsittämättömän ahdistava, ettei mitään rajaa. Tietenkin tätä voisi yrittää harjoitella, mutta ei oikein ole kiinnostusta :D

    Ja mustasukkaisuudesta, niin kuuluuko se parisuhteeseen. Minun ihannemaailmassani ei. Oma näkemykseni on, että yhdessä ollaan vapaasta tahdosta ja jos ei kiinnosta, niin sitten lopetetaan. En ollut mustasukkainen edes silloin, kun ensimmäinen mieheni toi kotiin tytön, johon sanoi olevansa rakastunut. Kyseisen tapauksen jälkeen suhteen paikkaaminen ei tosin enää onnistunut, vaikka ko tyttö kovasti yrittikin tyyrätä meitä perheterapiaan. Toisen mieheni kanssa opin KÄYTTÄYTYMÄÄN mustasukkaisesti, kun sitä odotettiin. Inhottaa vieläkin. Elikkä ehkä se täysi luottamus ilman mustasukkaisuutta menee sinne muutenkin pitkän vaatimuslistan jatkeeksi.

    VastaaPoista