sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Yllättävää tyytyväisyyttä.

Huolimatta siitä, että edelleenkin liikkumiset ja syömiset ovat persiillään, niin olen kohtuullisen tyytyväinen. Tätä selittää shoppailin ja livemusiikin kombinaatio. Shoppailua edustavat Guessin käsilaukku (115€) ja kengät samaa merkkiä (120€) hajuvesi (69€) ja kamera (600€) ja joitain vähempiarvoisia koruja, meikkejä ja vaatteita. Livemusiikkia edusti WASPin keikka, joka taas muistutti paitsi livemusiikin ihanuudesta, myös siitä, kuinka paljon mukavampaa on keikkaa katsoa kun ei ole kovin humalassa.

Olen lueskellut viime aikoina "Selviämistarinoita" kirjaa (toim. Lilli Loiri-Seppä). Inspiraation kirjan lukemiseksi sain blogista Toinen mahdollisuus, josta luin kirjasta. Kirja on pannut miettimään omaa suhdetta alkoholiin. Mitenkään terveeksi sitä ei kyllä voi sanoa, mutta johtuuko kompleksinen suhde viinaan omasta addiktiosta vai siitä, että exän kanssa sairastuin jonkinlaiseen rinnakkaisalkoholismiin? Mietin että juonkohan liikaa tms. Tai siis juonhan minä enemmän, kuin suositellaan, mutta voin ihan yhtä hyvin olla juomatta toisaalta onko kyse sittenkin siitä itsepetoksesta, johon alkoholistit usein syyllistyvät?

Kirjasta löytyi myös pari mielenkiintoista kannanottoa. Useinhan väitetään, että alkoholisti on se, jolle tulee morkkikset. No yhdessä kirjoituksessa tähän otettiin kantaa sanomalla, että joillekin ei tule morkkiksia, joten alkoholismia ei tunnisteta, joten ko. henkilö voi hyvin juoda itsensä hengiltä. Jotenkin tuntuu, että exäni on juuri sellainen tapaus. On tietenkin mahdotonta tajuta, että ryyppääminen olisi ongelma, jos siitä ei kerran tule mitään seuraamuksia, muuta kuin korkeintaan päänsärkykrapula. Ikinä ei exäni tuntunut kärsivän minkäänlaisesta morkkiksesta, ei vaikka olisi tapahtunut mitä. Itse olen kyllä kärsinyt sellaisista tärinäahdistuksista, että oksat pois. Eron myötä ne onneksi jäivät historiaan.

Toinen kannanotto toisessa tarinassa oli viittaus tutkimukseen, että naisilla, jotka edes satunnaisesti ryyppäävät kunnolla, ei ole kykyä tunnistaa miehessä hyvän kumppanin ominaisuuksia. No oma elämäni kyllä tukee tätä väitettä ihan täysillä, samoin havainnot ystäväpiiristä. Jos joku on onnistunut löytämään jonkun about kunnollisen miehen, niin kyllä siinä on mies saanut pidemmän aikaa piiritellä naista. Pitäisi varmaan yrittää löytää alkuperäinen tutkimus ja tutustua siihen.

Siten pitää kertoa sattumus WASPin keikalta. Tungin itseni eturiviin. Jo aikaisemmin olin kiinnittänyt huomiota ihan kivan näköiseen mieheen joka oli myös eturivissä ja hän tarjosikin minulle paikkaa vieressään. Muutama sana siinä vaihdettiin, hän oli Ruotsista ja vain käymässä paikkakunnalla. Paljoahan siinä keikan aikana ei ennättänyt jutella, MUTTA toisen läsnäolo siinä vieressä, lyhyet kommentit suosikkibiiseistä ja luontevasti olkapäälle laskettu käsi tekivät hyvän fiiliksen. Juuri sellaista olin aina keikoilla käydessäni kadehtinut, pariskuntia, jotka näyttivät olevan siellä YHDESSÄ. Ilman liikaa tungettelua, tyrkyttämistä tai vihjailua. Jaettu yhteinen kokemus. Tietenkään en älynnyt kysyä tyypin numeroa tai sähköpostiosoitetta :/ Mutta en tiedä olisiko siinä ollut mitään järkeä. Ehkä oli parempi, että homma meni näin. Ainakin nyt on hyvät fiilikset.

Mutta sitten... tadaa... tänään jaan viimein BeautifulBlogger palkinnot. Mutta siitä toinen postaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti