Näyttääpi vähän siltä, että vaihtelevaa on onni maallinen. Tänään sitten pahoitin mieleni. Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että erään ystävän kanssa välit ovat muuttuneet etäisemmiksi. Tänään häneltä lipsahti totuus. Kun hän sanoi lähtevänsä lauantaina bilettämään ja minä kysäisin miksi en kelvannut kaveriksi. Vastaus oli se, että kun minä en juo, niin ei ollut tullut mieleen kysyä. Sitten aika terävä perustelu sille, että biletys ja ryyppääminenkin kuuluu elämään ja ettei hän nyt mikään terveysintoilija ole. No en olettanutkaan. Olen ihmetellyt miten bilettävästä ystävästäni muka olisi tullut terveysintoilija, jollaisena hän minulle yleensä esiintyy... Ei ole tullutkaan, mutta minulle ilmeisesti pitää esittää.
Mun hinku käydä baareissa ei ole juomattomuuden myötä vähentynyt, tykkäisin siitä edelleen, mutta en viitsi mennä yksin. Ilmeisesti kaverit eivät halua tällaista "juomavammaista" mukaansa, koska kutsuja ei tule muiltakaan. Samalla ystävyyden taso muuttuu, kun minulle ei enää kerrota mitään "salaisuuksia". Itse vatvon selvinpäinkin asioita mielelläni ja olen varsin avoin, mutta ilmeisesti en enää kelpaa muuta kuin ns. "siivompaan" meininkiin, kun en juo. Mulle pitää näytellä jotain ihme kulissia.
Pahoitin mieleni... totta vitussa pahoitin mieleni. Olen ihan se sama ihminen, kuin ennenkin. Käyttäydyn (melkein) yhtä typerästi ilman viinaakin ja puhun ainakin yhtä paljon läpiä päähäni selvinpäinkin. Plus sitten on tiettyjä kavereita, joiden seurasta nautin myös silloin, kun he ovat päissään. Olen loukkaantunut, minä kerron omista tyhmistä sotkuistani miesrintamalla ja muista asioista. Mulle taas vastaavasti esitetään "minä tässä jumppaan ja syön terveellisesti, enkä kyllä ees muista koska viimeksi kävin missään". Jep jep... ehkä noudatan saamaani neuvoa ja heitän romukoppaan koko ystävyyden.
Höh :( Ymmärrään niin tuon tilanteen. Paras ystäväni on aina kannustanut ja sanonut ihailevansa minua, kun tein päätöksen lopettaa juomisen --- mutta olen usein miettinyt, onko tämä kuitenkin juuri se syy miksei hän enää tee alotteita tapaamisille (tosin nyt asuukin niin kaukana ettemme näe enää) --- ennen muinoin kutsuimme toisiamme yökylään ja kokkasimme (ja joimme)....mutta näitä kutsuja, taikka ehdotuksia kaupungille lähdöstä ei ole varmaan hänen aloitteestaan tullut kertaakaan näiden vajaan neljän vuoden aikana, kun olen alkottomana ollut.
VastaaPoistaOlen taipuvainen uskomaan, että jos ihmisellä itsellään on mutkaton suhtautuminen omaan juomiseensa ts. osaa ottaa muutaman drinkin fiksusti, niin sellaista ihmistä ei haittaa, vaikka seurueessa/ainoana seurana baarissa olisikin raitis ystävä.....mutta kun Suomessa hyvin usein juodaan humalahakuisesti ja SITÄ pidetään normaalina, niin monet joko kuvittelevat että raitis ihminen luulee olevansa parempi kuin ei juo, taikka sitten juova ihminen jotenkin häpeilee omaa juomistaan >> haluaa olla muiden juovien seurassa jotta itsestä tuntuu hyvältä.
Tämä toki vain minun oma käsitykseni asiasta, kun olen yrittänyt pohtia joskus sitä miksi juomattomuuteni tuntuu olevan jollekin muulle ongelma, vaikkei se minulle sitä olekaan.
Uskon ja tiedän kuitenkin, että on paljon ihmisiä Suomessakin jotka eivät ole tiukkapipoisia juomisen suhteen, eli juovat "suomalaisittain vähän" -- ja onnekseni myös mulla on muutama ystävä, jotka viis veisaavat meikäläisen raittiudesta vaan vetävät lärvät samalla tapaa kuin aina ennenkin :) Kaipa se täytyy vain löytää ne oikeat ihmiset, ja tehdä selväksi myös nykyisille kavereille, että kyllä, haluat jatkossakin tulla kutsutuksi baanalle vaikket enää juokaan :-D
Tsemppiä !
Kiitos kannustuksesta. Mietin tuossa jo eilen, että hitot, mitäs siitä, vaikka ottaisinkin. Onneksi kuitenkin tänään tuli lenkkikutsu uudelta ystävältä, joka on myös jättänyt viinakset kokonaan. Nyt taas on ihan hyvät fiilikset omien valintojen suhteen. Sentään JOTKUT kykenee olemaan avoimia pizzan ja limunaatin voimalla :)
VastaaPoistaTuon ystävän kohdalla, josta siis pahoitin mieleni, on aika jännä asia sekin, että siitä kun olemme tunteneet olen ollut enemmän aikaa juomatta, kuin juonut. Hän itseasiassa sanoikin, että hänestä olisi outoa nähdä minut humalassa. Pitänee ehkä vain totutella ajatukseen, että ystävyys vielä hakee muotoaan. Onneksi nykyisellään on niitäkin kavereita, jotka eivät juo ja niitä jotka juovat vähän ja jopa niitä, jotka kännäävät ja joita ei haittaa minun selväpäisyyteni. Kaippa tämä homma ottaa aikansa muotoutua. Eihän tätä vaihetta elämää ole kestänyt kuin puolitoista vuotta.
Minäkin lopetin alkoholin käytön kokonaan jo lähes 10v sitten. Alussa oli tilanteita, joissa ystävät joiden kanssa olin aiemmin käynyt baareissa, yrittivät todella kovasti saada minut muuttamaan mieleni tapaan: "ottaisit nyt yhden edes, meillä oli ennen aina niin mukavaa...". Pidin pääni ja pikkuhiljaa ne maanittelut loppuivat. Elämä on valintoja. Itse olen sitä mieltä, että alkoholin jättäminen oli yksi parhaimpia päätöksiä ikinä. Olen siitä todella iloinen nyt kun nuo "alkuvaikeudet" on ohi. Jotkut kaverit jäivät pois matkasta, mutta sekin täytyy hyväksyä. Eri intressit ja eri maailmat, sille ei vaan voi mitään. Mutta: jotain jää pois ja muuta tulee tilalle. Ainakin se, ettei koskaan mene päivä pilalle krapulassa, terveys kohenee, samoin ulkonäkö, aivot toimivat paremmin, ei tule turhia mokia jne jne jne. Puhumattakaan pahoista mokista, mitä voi tulla tehtyä, kun alkoholi on mukana kuvioissa. Lopulta parin kaverin menetys on pieni hinta kaikesta hyvästä, mitä tulee tilalle.
VastaaPoistaOlen tässä miettinyt tuota asiaa ja jutellutkin tuon ystäväni kanssa. Tajusin, että ei hän loppujen lopuksi halua minua elämästään pois (teemme monia muita asioita yhdessä), mutta se baarittelu on hänelle vain asia, jota hän tekee muiden ystäviensä kanssa. Enhän itsekään tee aina samoja asioita kaikkien kavereideni kanssa. Samaten se tunne, että hän "esittäisi" minulle jotain on ehkä enemmän oman pääni sisällä. Ehkä se vain pitää ymmärtää, että hänen kanssaan käydään teatterissa, keikoilla, retkillä ja kokataan yhdessä, mutta silloin kun hän lähtee kunnolla rillutelemaan, niin hän tekee sen mieluummin muussa seurassa. Ehkä se olenkin vain minä, joka kaipaan välillä sitä viinanhuuruista baarielämää ja kuvittelen saavani sen osittain takaisin sitä kautta, että olen kännäävän kaverin kanssa liikkeellä. Tosiasiassa varmaan kyllästyisin kesken illan ja häipyisin jättäen kaverini yksin baariin. Sopeutumista siis. Nyt viikonloppuna eräs täysin raitis kaveri ehdotti, että mitäs jos joskus lähdettäisiin kahdestaan katselemaan yöelämää ja miettimään miltä se näin ihan selväpäisestä tuntuu. Pitänee kokeilla :)
VastaaPoistaSumma summarum. Ne ystävät, joille juomattomuuteni on aidosti ongelma ovat jo häipyneet kuvioista, loppujen kanssa (tai osan heistä kanssa) pitää miettiä sopivia kuvioita ja yhteisiä tekemisiä.