Sisuunnusta

Luin uudelleen tuon eilisen tekstin, harrastin hieman itsetutkiskelua ja päätin korjata sen antamaa kuvaa. Rosen terapiassa olen asiaa käsitellyt ja todennut, että kyllä ne tunteet minullakin ovat. Ne ovat vain ehkä vähän vaikeammin havaittavia, kuin muilla. Se, ettei tunteita NÄYTÄ, ei tarkoita ettei niitä olisi.

Olen ehkä liikaa kuullut tunteettomuudestani molemmilta exiltäni ja sitä myötä vielä enemmän vetäytynyt kuoreeni. Mitäpä sitä tunteitaan esittelemään, jos toinen ei niitä huomaa. Samoin olen kuullut sitä, että tunteeni ovat "vääriä", exä nro2:lta ja eräältä entiseltä ystävältäni. Nyt olen sisuuntunut ja kysyn, että mikä oikeus on kenelläkään sanoa toiselle, että tämä valehtelee, kun puhuu OMISTA tunteistaan. Tunteeni eivät ehkä aina ole sitä, mitä joku toinen odottaisi, mutta ei se tarkoita sitä, että valehtelisin, kun kerron miltä minusta tuntuu. Kenellekään ei myöskään saisi sanoa, että "eihän sinusta voi tuntua tuolta", kuten se entinen psykiatrini teki.

Ihmisen tunteet ovat monimutkainen ja kompleksinen kokonaisuus. Kaikilla ihmisillä on tunteita, vaikka ne joskus ottavat toiselle ihmiselle vieraita ilmenemismuotoja. Se, etteivät toisen tunteet näytä siltä, miltä odottaisi tai haluaisi, ei oikeuta niiden latistamiseen.

Sitäpaitsi minulla ON ystäviä, jotka ovat nähneet tunteitani, ehkä se vain vaatii oikeanlaisen katsojan. Samaten ehkä minulla itselläni vain pitää hyväksyä se, että suurimmat tunteeni saan vaikka yksin tunturissa, paikoissa ja tilanteissa, joissa ei ole ketään toista arvostelemassa ja kyseenalaistamassa sitä, miltä tunteeni näyttävät.