Pikkasen heittää häränpyllyä tämä oleminen. Edellisen postauksen jäljiltä olo oli taas tasapainossa, kunnes eksäni (tämän viimeisimmän siis) minua edeltänyt vaimo otti yhteyttä. Ukko on riehaantunut. Häiriösoitot ja- viestit ovat jatkuvia. Ilmeisesti ei just nyt oo muita kiusattavia. Minähän olen itteni niin hyvin piilottanut, ettei exä saa minuun yhteyttä, joten oon saanu olla rauhassa. Kuulema eksä on "lopullisesti seonnu ja alkoholisoitunu"... Mitenhän siitä on mahollista vielä hullummaksi (ja juopommaksi) tulla?
No anyway, oli kiva kuulla lapsista, mutta muuten olo meni hetkeksi sekaisin. Vatsaa väänsi ja muutenkin. Pari päivää reissussa kuitenkin helpotti ja asiat menivät omiin mittasuhteisiinsa. Tokko törmään mieheen yhtään sen todennäköisemmin ja tuskin mahdollinen taaaminen on sen kummempi, kuin ilman noita tietoja. Jotenkin olen vain päässyt siitä jo niin kauas, etten millään jaksaisi enää. Jonkinlainen sairas uteliaisuus kuitenkin kytee vielä ihmisen suhteen, missähän kunnossa se on? Toivottavasti pääsen vielä joskus olotilaan, jossa ko. ihmiseen törmääminen olisi ihan samantekevää.
Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Parinpäivän ex-tempore reissu naapurikaupunkiin ja mökille teki hyvää. Mukaan mahtui tapaaminen minulle tärkeän vertaistuki-ihmisen kanssa ja toinen tapaaminen, josta ehken kehittyy joskus jotain tai sitten ei. Kuitenkin piristi sinkkunaisen elämää sen verran, että ehkä unohdan ne luostarisuunnitelmat toistaiseksi.
Ja pakko liittää mukaan biisi (Painia tottakai). Tämä soi autossa reissun aikana aika lailla. Shut your mouth Osuva siksikin, kun erotessamme eksä heitti minulle tuon "what comes around you know goes around". Olen tismalleen samaa mieltä, mutta meistä minä en ehkä ollut (ole) se, jonka sitä pitäisi pelätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti