Taas on yksi todistus plakkarissa ja heti ahdistaa. Kaksi ja puoli vuotta samassa työpaikassa ja viimeisimmät opinnot saatu loppuun. Tässäkö tämä elämä (taas) on? Opiskelu on jotenkin niin kiinteä osa elämää, että nyt meinaa kädet täristä, kun seuraava opiskelusuunnitelma on vasta ensi syksylle. Toivottavasti työpaikka juttu tärppää, niin siitä saisi elämään jännitystä joksikin aikaa. Toisaalta nyt töissä on ollut niin vivahteikasta jaa haasteellista, että sielläkin on ollut ihan hauskaa. Työn luonteen takia ihmiset kaatavat kaikkea paskaa päälleni, mutta en hommaan alkanut ottaakseni sen henkilökohtaisesti. Niin oudolta, kun se kuulostaakin, niin otin homman vastaan siksi, ettei siinä voi miellyttää kaikkia. On siis pakko kyetä tekemään asioita niin kuin itse parhaaksi näkee. Rankkaa se kyllä on, mutta kiehtovaa.
Yksi työkaveri sanoi, ettei osaa kuvitella minua vihaisena. Aika jännää. Toisaalta jos suutun ja menetän malttini, niin se ei ole kaunista katseltavaa. Joten on ehkä parempi, että se puoli pidetään töissä poissa näkyvistä.
Viikonloppuna siivosin kaapit ja valokuvakovalevyltä kuvia. Siis kuvia minun ja exän yhteiseltä taipaleelta. Tuli houkutus laitella kuvia tanne blogiinkin. Ei niin, että ihmisiä tunnistaisi, mutta ehkä joitain yksityiskohtia tms. Tuskin kuitenkaan niitä vanhoja kuvia tänne alan laitella, huolimatta siitä, että mukana oli muutama oikeasti hyvä kuva. Hemmetin paljon niitä siirtyi kuitenkin bittiavaruuteen. Hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti