Positiivisia fiilareita

Taannoinen tunnevuoristorata ja sen päättyminen treffien perumiseen teki hyvää. Samaten pari päivää mökillä. Jotenkin tuntuu, että joku joskus ammoin hukkunut minuus alkaa heräillä. Pieni "miesjuttu" vaikka se ei nyt johtanut edes tapaamiseen on taas avannut silmiäni katselemaan ympäristöä uusin silmin. Liikunnallisuus on palannut, olen ainakin jollain tasolla päässyt eroon joistain pahoista tavoista (tai no katsotaan nyt kuinka hyvin, mutta kuitenkin) ja olo on oikein hyvä.

Taisin mainita tuossa taannoin erään entisen helluni ottaneen yhteyttä. Näin häntä tänään työasioissa ja samalla puolittain sovittiin, että nähdään parin viikon päästä. En ollut muistanutkaan, miten karismaattinen tyyppi olikaan :D Tässä asiassa olen kuitenkin paljon rauhallisempi, kuin siinä deitti sotkussa. Tunnen ihmisen ja tiedän, että hän on ihan aidosti minusta kiinnostunut. Ollut jo pitkään... kai kymmenen vuotta on jo aika pitkään? En tiedä mihin suhde voisi edetä vai voisiko edetä mihinkään. Asutaan kuitenkin eri paikkakunnilla ja kumpikin on aika omaan työhönsä sitoutunut, eikä juuri kiinnostunut muuttamisesta. Mutta voihan sitä olla sellainenkin suhde, ettei asuta yhdessä.

Mutta siis olo on mukava ja rauhallinen ja erityisesti tasapainoinen. Yritän opetella keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja se näyttää auttavan monessa asiassa.

Elämä on vaihteeksi mukavaa.

Nettideittailusta yleensä

Tuli sopivasti vastaa Henry Laasasen blogikirjoitus "Nettideittitesti feikkiprofiileilla". Itse en alkanut esitettyjä kuvia tai niiden markkina-arvoa analysoimaan. Mutta oma kokemus on kyllä hieman tuossa blogikirjoituksessa käsitellyn tutkimuksen suuntainen. Miesten viesteissä on aika vähän tarttumapintaa. Ihan yksinkertainen seikka, joa helpottaisi, olisi kysyä jotain. Ei välttämättä mitään yltuö älykästä, mutta jotain, joka osoittaa, että on lukenut toisen ilmoituksen ja joku siinä on herättänyt kiinnostuksen.

Markkina-arvo asiaan en jaksa puuttua, koko käsite on oksettava. Saan positiivista palautetta ulkonäöstä noin livenä, vaikka pullukka olenkin. Muut ominaisuudet taas ovat varsin hyvällä tasolla. Tosin voi kyllä olla, että naisella älykkyys on negatiivinen tekijä parisuhdemarkkinoilla. Muutaman älykkyyttäni avoimesti ihailevan miehen olen tavannut ja sehän on minusta aivan ihanaa <3 asioihin.="asioihin." asioita="asioita" elikk="elikk" ihailen="ihailen" itselleni="itselleni" itsens="itsens" joita="joita" k="k" kehitt="kehitt" kun="kun" lykkyytt="lykkyytt" miehess="miehess" mist="mist" muita="muita" mutta="mutta" n="n" nbsp="nbsp" ominaisuuksia="ominaisuuksia" on="on" p="p" pid="pid" rkeimpin="rkeimpin" samoja="samoja" semmonen="semmonen" t="t" tehess="tehess" tullut="tullut" ulkon="ulkon" uteliaisuutta="uteliaisuutta" uusiin="uusiin" voinut="voinut">
Nettimaailmassa eivät ajatukset kohtaa. Kuinka monelle livenä tapaamalleen ihmiselle sitä sanoisi päin näköä, "voisitko rakastaa minua, tässä numeroni"? Jep ei monellekaan, mutta noita tuollaisia viestejä kyllä tulee netissä. "Oot nätti" on jotain, mitä varmaan sanoisi livenäkin, mutta toisen kiittäessä hymyillen homma todennäköisesti siitä johonkin etenisi. Pyytäisi vaikka tanssimaan tai kahville. Netissä homma jää usein siihen.

Oikeassa maailmassa tutustuminen on usein varovaisempaa, käydään kahvilla, jutellaan sovitaan uudesta tapaamisesta. Mietitään, tavataan ehkä uudelleen, mutta ei aleta toisen viestin/puhelun jälkeen jo kaavailemaan yhteistä tulevaisuutta, ei ainakaan ääneen. Yhdestä tai muutamasta valokuvasta ei myöskään saa käsitystä edes toisen ulkonäöstä. Miten toinen liikkuu, miten käyttäytyy, onko luonteva, jännittääkö jne. Minulle ne asiat ovat todella tärkeitä, usein tärkeämpiä, kuin se itse ulkonäkö. Todellisessa maailmassa juuri tuo olemus osuus on yleensä se, johon itse ensimmäisenä kiinitän huomion.

Nyt on olo sellainen, että homma on "nähty" testasin, kävin melkoisen tunnevuoristoradan ja kun sitten eilen puhelussa tyyppi alkoi petailla tämänkin aamun perumista (väsyttää kyllä, en varmaan oo vieläkään kunnossa) samalla, kun halusi vielä varmistaa, että saa soitella vielä illalla uudelleen (kello oli puoli yhdeksän) ja heti aamulla yhdeksältä... Totesin, että homma on siinä. En halua olla puhelinpalvelu, jolle purkaa elämänsä paskaa. Olen allerginen kontrollille ja pitkät puhelut ovat tapa kontrolloida toista. Jos minua ei hyvita viettää iltaa puhelimessa hyvän ystävän kanssa, miksi haluaisin viettää illan puhelimessa ouden miehen kanssa?

Tässä myös olen tajunnut sen (minkä blogia lukeneet ovat varmaan tajunneet jo ajat sitten), että vaikka olen välillä ruikuttanut yksinäisyyttä, niin minä EN ole yksinäinen, minulla on paljon hyviä, ihania ystäviä ja viihdyn erinomaisesti myös ihan omissaoloissani. Elämässäni on paikka jollekin erityisen spesiaalille ihmiselle. Ehkä sen vielä tapaan, ehkä en. Jokatapauksessa elämä on täynnä ihania ihmisiä, upeita, merkityksellisiä kohtaamisia. Loppu viikon koulutuksessa puhuimme siitä, kuinka ihanaa on olla alkupäässä polkua, täynnä intoa ja odotusta, kun ei edes tiedä, mitä on tulossa, paitsi sen, että kun polun on käynyt, mikään ai ole ennallaan,

Referaatti keskustelusta

Anna mun kaikki kestää... piti tänään sopia millon ja missä tavataan. Tässä keskustelu:

XX
taidan tykätä Sun varpaista (hän on nähnyt kesällä otetun kuvan, jossa mulla on jalat pöydällä ja siis näkyy varpaat)

XX
on ne niin nätit

39 minutes ago Mie
:)

39 minutes ago XX
ois mukava pussailla niitä
kirjoitanko liikaa?

35 minutes ago Mie
No tuntuu, että vähän kiirehit asioiden eelle.

34 minutes ago XX
aneeksi

33 minutes ago Mie
no ei se mitään.
Asioille on aikansa.

29 minutes ago XX
siltikin ois mukava pussailla Sun varpaita

14 minutes ago XX
haluatko vielä tavata?

11 minutes ago Mie
No ehkä enemmän, jos ehottasit, että missä tavataan ja mihin aikaan, kuin että alotat noilla varvasjutuilla.

10 minutes ago XX
suo anteeksi, pöljähän mä olen

6 minutes ago Mie
mitäpä tuosta

5 minutes ago XX
haluat tavata kuitenkin?

A few seconds ago Mie
No jos nyt ehottaisit sitä aikaa ja paikkaa, en kai minä sitä kysyis, jos en haluaisi tavata.

(tässä vaiheessa piti hillitä ittensä, etten laittanu mukaan muutamaa kirosanaa, eli "jos saatana aikunen mies ei osaa treffejä ehottaan, viin vittu annetaan olla.

Lopuksi hän ehdotti treffejä LAUANTAIKSI (piti olla perjantaina).

Vittu katotaan nyt. No huomenna meen salille ja lauantaiaamuna kanssa. Katotaan onko aikaa nähä... 

Ja taas...

No niin, treffit peruuntuivat tai lykkääntyivät. Syynä flunssa, sanoo toinen osapuoli. Valitettavaa vain on, että kovasti flunssainen ihminen kuulostaa kovasti känniseltä ihmiseltä... soittaessaan kahdeltatoista yöllä. Voin olla vainoharhainen, mutta... Hyvä intuitio muuttui helvetin äkkiä huonoksi intuitioksi. Toki hieman sammaltava puhe ja myöhäiset soittoajankohdat eivät olleet ainoita syitä. Huonoa intuitiota tukee tietynlainen tapa puhua ja esittää asioita. Esim "onko väärin, jos..." tai "tykkäätkö huonoa jos..." Ennen tapaamista tietyllä tavalla asioiden edelle kiirehtäminen ja se, että vellotaan elämän huonoimmissa puolissa. On ihmisiä, joille on sattunut paljon paskaa (mm itse olen sellainen), mutta ei niitä valuteta heti parissa ekassa puhelussa uuden tuttavuuden niskaan, varsinkaan kuuntelematta tai kysymättä toiselta muuta, kuin noita "onko väärin, jos näin unta susta?"  -tyyppisiä kysymyksiä. Ei mitään "Miten sun päivä on menny?" tai edes, "kun mulla on tää lentsu, niin toivottavasti sinä oot säästyny vastaavalta".

Tänään alkoi uusi koulutus. Koulutus on itseasiassa vähän huono sana. Pikemminkin prosessi, jonka toisessa päässä on mahdollinen uusi ammatti. Prosessi tulee olemaan haastava ja edellyttää sitä, että pistää itsensä ihan tosissan likoon. Porukka on mukava ja tunsin oloni heidän kanssaan varsin kotoisaksi. Voisi sanoa, että olen hyvin innostunut siitä. Prosessissa käydään läpi mm. tavoitteita, tavoitteiden asettamista ja niihin pääsemistä. Pohdin tätä miesjuttua erään prosessissa käytetyn työkalun kautta ja totesin, että parisuhde on aika kaukana elämäni keskeisistä tavoitteista. Vaikea ja työtä vaativa parisuhde on ihan nollassa kiinnostavuuden puolesta. Jep jep... saa nähdä tuleeko niitä perjantaiksi siirrettyjä treffejä ollenkaan.

Ahistaa

Miljoona asiaa ahistaa yhtä aikaa. Taas on ihmisiä ja eläimiä kuollu lähipiirissä, ei sentään omia ystäviä, mutta sellaisia ihmisiä, että olen joutunut käsittelemään muiden ihmisten surua. Lisäksi olen joutunut olemaan tukena eräälle sukulaiselleni paniikkikohtauksessa ja minulle rakas ihminen makaa sairaalassa, enkä päässytä tänään käymään, kun just kun menin oli laitettu siirtoon toiselle paikkakunnalle.Töissä postini on sellainen, että ihmiset kaataa päälleni kaikki ongelmat varsinkin nyt kun on syksyn kiivain ja stressaavin viikko ennen jouluhärdelliä. Huomisen olen enää tällä viikolla töissä, sitten kolme päivää koulutuksessa ja viikon poissa. Huomenna pitäisi tietää olenko viikon päästä työmatkalla vain en ja siihenkin kuvioon tuli muutos, kun eräs ihminen, joka piti tuolla reissulla tavata ei ole paikalla. Kolme muuta tapaamista taas onnistuu, joten lähenkö vai en. Siihen  päälle tuo treffijuttu ja sitten kummipoika inisee kämppää lainaan....

Lomaviikon päivät hupenee käsistä, haluisin mökille, mutta on niin hemmetisti kaikkea.

Tää on niin tätä...

Miten ihminen voi olla näin saamarin ennalta arvattava otus? Yritetäämpä kertoa juttu rauhallisesti, välittämättä siitä, että annan itsestäni naurettavan kuvan. Naurettavuuden välttäminen olisikin vaikeaa, koska.... no niin. Siis...

Hetken mielijohteesta pistin treffilmoituksen nettiin. Totesin, että samaa paskaahan sieltä tuli, kuin ennenkin. Juuri, kun olin päättänyt poistaa koko ilmoituksen tuli yllättävän fiksu vastaus. No muutama viesti tässä on vaihdettu ja kiinnostavalta tuntuu edelleen. Mikä sitten on ongelma?

No se, että vaikka haluaisin olla tyynen rauhallisesti vain kiinnostunut, ja sitä noin tietoisella tasolla olenkin, niin samalla tietty osa minusta viilettää jo asioiden edellä. Ja se mikä tässä on tyhmintä, niin ei edes parisuhdetasolla asioiden edellä, vaan ihan puhtaan fyysisellä tasolla. Minä en halua mitään pelkkää seksi seuraa EN!!! Mutta jostain syystä kroppa on toista mieltä, ja jos se kuvittelee yhtään mitään mahdollisuuksia olevan, niin se alkaa elää omaa elämäänsä... Minä todella ymmärrän miehiä, jotka ovan "mulkkunsa vietävissä". Miten helvetissä tässä edes tutustuu kehenkään kunnolla, kun ei kykene ajattelemaan häntä muuten, kuin mahdollisena petikaverina? Vittu...

Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin jos homma ensin etenee liian nopsaa, niin aika pian kyllästyn, eikä minulla riitä mielenkiintoa tutustua toiseen enempää tai sitten nakkaan toisen siihen koriin, että "sitähän se vaan oli vailla" jne. Kiitos menneisyyden suhtautumiseni miehiin, parisuhteeseen ja seksiin on vähintään vinksahtanut. Tai sitten se totaali seksitön elämä, jota olen elänyt ei ole ollut hyväksi minulle ja jos on edes vähän saumaa johonkuhun puitteiltaan soveliaaseen, niin lataan hommaan liikaa ja ihan väärällä tavalla latautuneita odotuksia.

Ois ees saamari romanttista haihattelua tms. mutta ei. Tällainen on jopa jokseenkin nöyryyttävää. Jos sitten alan liikaa pidättelemään itseäni käy, kuten juhannuksen jälkeen ja minusta tulee neiti Jäävuori, jota kukaan ei uskalla lähestyä.

Vittu, että asiat on vaikeita. Ehkä en tapaa tyyppiä ollenkaan, koska olen jo valmiiksi käsikirjoittanut jutun. Taitas olla helpompaa...

Havaintoja

Kiinnostava havainto eiliseltä. Itsetunto vaikuttaa kohonneen huomattavasti. Vielä keväällä, kun kävin yksin katsomassa jotain keikkaa, arastelin, nolostelin ja pidin itseäni jotenkin paitsi säälittävänä ilmestyksenä, muös aika vaatimattiman näköisenä. Eilen, kun sitten hetken mielijohteesta lähdin yhdelle keikalle, fiilikset olivat kokonaan toiset. Tunsin itseno kauniiksi, olin hyvällä mielellä ja kaikin puolin oli mukava olo. Ilmeisesti se myös näkyi ulospäin, koska sain positiivista huomiotakin osakseni.

Toinen havainto. Viikonloppu on mennyt muuten aika misantrooppisissa tunnelmissa. Ei huvita tavata kavereita ja tässä mietin haluanko lähteä edes treeneihin, jossa tapaisin muita ihmisiä, ehkä mieluummin menen kuntosalille ihan vain itsekseni. Viime viikot olen ollut työn puolesta ja muutenkin niin sosiaalinen, että tuntuu, ettei nyt vain jaksa. Vähän jopa hävettää, mutta minkä sille voi.

Rosen terapiassa perjantaina terapeutti totesi, että totaalinen selkäjumitukseni viittaa ylikehittyneeseen vastuuseen. Hän totesi, että en varmaan itse edes tunne, kuinka jännityksessä lihakset ovat ja tottahan se on, en tunnekaan. Olen kauan aikaa ottanut vastuuta muista ihmisistä ja laiminlyönyt itseäni, että ei ole tosikaan. Samasta asiasta juteltiin siskon kanssa maanantaina, jotenkin asiat hoituu, kun niitä tekee jollekin toiselle, mutta hoidappa itseäsi tai tee itsellesi jotain, niin ei sitä saa niin helposti enää aikaan.

No eilinen oli kokonaisuutenaan kiva päivä, askartelin sukututkimuksen parissa, kokkailin, tein kotihommia, kävin salilla ja illalla siellä keikalla. Kaiken kaikkiaan hyvin minämäinen päivä. Parasta hommassa oli se, että ei ollut syyllisyyttä, ahdistusta tai muita negatiivisia tunteita. Elikkä huolimatta hivenen masentavasta ja ahdistavasta syksystä, niin suuntaus on positiivinen.