No niin, treffit peruuntuivat tai lykkääntyivät. Syynä flunssa, sanoo toinen osapuoli. Valitettavaa vain on, että kovasti flunssainen ihminen kuulostaa kovasti känniseltä ihmiseltä... soittaessaan kahdeltatoista yöllä. Voin olla vainoharhainen, mutta... Hyvä intuitio muuttui helvetin äkkiä huonoksi intuitioksi. Toki hieman sammaltava puhe ja myöhäiset soittoajankohdat eivät olleet ainoita syitä. Huonoa intuitiota tukee tietynlainen tapa puhua ja esittää asioita. Esim "onko väärin, jos..." tai "tykkäätkö huonoa jos..." Ennen tapaamista tietyllä tavalla asioiden edelle kiirehtäminen ja se, että vellotaan elämän huonoimmissa puolissa. On ihmisiä, joille on sattunut paljon paskaa (mm itse olen sellainen), mutta ei niitä valuteta heti parissa ekassa puhelussa uuden tuttavuuden niskaan, varsinkaan kuuntelematta tai kysymättä toiselta muuta, kuin noita "onko väärin, jos näin unta susta?" -tyyppisiä kysymyksiä. Ei mitään "Miten sun päivä on menny?" tai edes, "kun mulla on tää lentsu, niin toivottavasti sinä oot säästyny vastaavalta".
Tänään alkoi uusi koulutus. Koulutus on itseasiassa vähän huono sana. Pikemminkin prosessi, jonka toisessa päässä on mahdollinen uusi ammatti. Prosessi tulee olemaan haastava ja edellyttää sitä, että pistää itsensä ihan tosissan likoon. Porukka on mukava ja tunsin oloni heidän kanssaan varsin kotoisaksi. Voisi sanoa, että olen hyvin innostunut siitä. Prosessissa käydään läpi mm. tavoitteita, tavoitteiden asettamista ja niihin pääsemistä. Pohdin tätä miesjuttua erään prosessissa käytetyn työkalun kautta ja totesin, että parisuhde on aika kaukana elämäni keskeisistä tavoitteista. Vaikea ja työtä vaativa parisuhde on ihan nollassa kiinnostavuuden puolesta. Jep jep... saa nähdä tuleeko niitä perjantaiksi siirrettyjä treffejä ollenkaan.
Jonkun kerran tuota nettideittailua kokeilleena (ja varmasti taas jossain vaiheessa siihen hairahtanen), on tullut vastaan sama ilmiö. Tutustuminen menee jotenkin ns. väärin päin....ennenkuin ollaan edes ehditty tavata, aletaan tuomaan esille ihan kummallisia asioita joita ei (oman) maalaisjärjen mukaan kyllä pitäisi tuntemattomalle ihmisille tuossa vaiheessa vielä jakaa. Olisiko liikaa pyydetty, että ENSIN tavataan ja katsotaan onko mitään yhteistä ja sitä kuuluisaa kemiaa...ja vasta sitten aletaan pikkuhiljaa mennä syvemmälle..? Kyllähän ihminen toki on sellainen eläin, että mielikuvitus lähtee laukkaamaan ja itsekin asioita kuvittelee eteenpäin joskus liikaakin...mutta voisihan nämä ajatukset pitää oman päänsä sisällä. Viimeksi kun yritin tuota nettitutustumista, niin tein päätöksen että jatkossa en anna edes puhelinnumeroani ennen ekaa tapaamista; sähköpostilla parit yhteydenotot ja jos kiinnostus on molemminpuoleinen, sovitaan treffit mahdollisimman pian...ja avot, sitä ennen ei mitään tekstailuja/maratonpuheluja, koska a) se voi olla periaatteessa täysin ajanhukkaa kun ei voi tietää miten kasvotusten tapaaminen onnistuu/ei onnistu....ja b) molemmille osapuolille varmaan odotuksia/väärinkäsityksiä minimoi se fakta, ettei aleta höpöttelemään ennen kuin on tavattu :)
VastaaPoistaOnnea uuteen prosessiin ! Kuulostaa siltä, että siitä voi saada vinkkejä työn ulkopuolellekin, hienoa prosessi :-D
Joo, kuten huomaat tuosta uudemmasta tekstistä, niin herralla on vähän lähteny mopo käsistä. Tuntuu vähän, että miehillä ois taipumusta sellaiseen "ajansäästö" deittailuun, ajatellaan että voi vongata aikasemmin sänkyyn, kun on jo jauhanu tunnepaskaa viesteissä. Ja samanaikainen muka rohkeus ja sitten jatkuva anteeksipyytely.
VastaaPoistaVinkki tuosta, ettei anna ees numeroa ennen ensi tapaamista on hyvä. JOS jatkan nettideittejä, muistan sen. Just nyt tuntuu, ettei mitään lauantain deittejä oo tulossakaan.
Ja joo kaksi päivää koulutuksessa, niin olen hahmottanut omista tulevaisuuden haaveistani sen, että mulla ei oikeasti parisuhde edes kiinnosta (elämän tärkeät jutus on jossain muualla). Paitsi mahollisesti juhannushellun kanssa joskus parin vuoden päästä. Juhannushellua on muuten ollu ikävä tässä tämän episodin aikana...