Minä olen ihminen, joka viihtyy viikon yksikseen mökillä.
Minä olen ihminen, joka viihtyy kolme päivää hevifestareilla.
Minä olen ihminen, joka ajaa 300 kilometria tavatakseen ystävänsä.
Minä olen ihminen, joka voi käyttää päivän taidemuseoihin....
... tai shoppailuun.
Olen ihminen, joka tykkää asua hotellissa, mutta tykkää olla myös kotona.
Tykkää rehkimisestä ja laiskottelusta. Välillä haluan olla rauhassa ja toisinaan tarvitsen ihmisiä ympärilleni.
Olen ihminen, joka ei juo, mutta viihtyy baareissa ja on sitä mieltä, että jotkut ihmiset ovat oikeasti mukavampia vähän humalassa.
Miksi joillain on niin hemmetin vaikeaa tajuta tuota? Ei metallin kuunteleminen tarkoita sitä, ettei arvostaisi hiljaisuutta tai luonnosta nauttiminen sitä, ettei arvostaisi kaupungin mukavuuksia. Miksi lokerot ovat joillekin niin tärkeitä? Miksi ei saa rauhassa tykätä asioista sieltä täältä, mutta ei vältttämättä kuitenkaan kaikesta? Outoa.
Olen viime aikoina ollut reissun päällä oikeastaan koko ajan. Kesäkuun puolen välin jälkeen olen ollut kotosalla pari yötä. Edelleen olen reissussa. Matkustaessa oppii. Olen huomannut, että vaikka välillä ajattelenkin muuta, niin tunnen itseni aika hyvin. Tiedän mistä pidän ja mistä en. Opin asettamaan omia rajojani koko ajan paremmin. Osaan myös käsitellä ristiriitaisia tunteita ja pitää oman pääni.
Näillä matkoilla tapasin myös ihmisen, joka tekee henkiparannusta. Tapaaminen ei johtunut tuosta hänen taidostaan, vaan siitä, että olemme ystäviä. Hän aika varovaisesti sanoi,että minulle tapahtuneet asiat näkyvät minusta, kun osaa katsoa. Hän myös sanoi, että siteet menneeseen ovat edelleen olemassa ja eheytminen vaatii edelleen aikaa ja työtä.
Koen tulleeni jonkinlaiseen tasanne vaiheeseen toipumisessa ja elämässä yleensä. Asiat tuntuvat hyvältä, mutta millään tavalla en koe olevani valmis uuteen suhteeseen. Miehet muuten, kuin ystävinä aiheuttavat epämiellyttäviä tunteita. Toisaalta positiivista on se, että koen, että minulla voi olla miespuoleisia ystäviä. Se kun ei ole mikään selviö aina ollut. Viikonlopun festareilla tapasin muutamia festarituttuja. Mukavia miehiä, jotka aina muistavat kehua ulkonäköäni, mutta eivät koskaan tuppaa iholle, ja heidän kanssaan on mukava jutella noin ylipäätäänkin. Jostain kumman syystä exä ei heistä hurjasti mustasukkaillut, lieneekö pitänyt vaarattomina kaverin kavereina. Tai ehkä hän itse oli vain aina noilla festareilla niin päissään ja muiden naisten perässä, ettei huomannut, että juttelin muiden miesten kanssa.
Mutta siis, itsetuntemus on kasvanut ja eheytymistä tapahtunut, ihmeparannusta ei kuitenkaan.
Fyysisesti tavoitteena olisi olla ensi kesänä Angela Gossow -kunnossa... Jep jep... Voi olla, että ihan pikkasen pitää vielä treenata ja vähentää herkkuja.
Pieni näyte Angelan kauniista äänestä ja siitä mitä tavoittelen: Arch Enemy - Yesterday Is Dead And Gone
