sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Muutoksia

Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa muutoksesta. Kun elää suhteellisen hidasta muutosta, niin sen keskellä sitä ei huomaa. Muutoksen huomaa vasta katsoessa taaksepäin. Kyseinen ystävä sanoi, että muutama vuosi sitten hän olisi kuvaillut minua sellaiseksi "kaikesta synkästä pitäväksi hevariksi, joka on aika kova ottamaan kuppia ja bilettämään", nykyisin kuulema olen "valoisa, värikkäistä asioista pitävä ja henkisestä kehityksestä kiinnostunut ihminen". Aikamoinen muutos, vaikka edelleen pidän  hevimetallista, tatuoinneista ja pitkätukkaisista pojista. Edelleenkään en ole vaihtanut vaatetuksen väriä mustasta valkoiseen, vaikka väriä (mustan lisäksi) vaatteissa on enemmän, kuin ennen.

Itsevarmuus on kehittynyt. Vuosi sitten kävin muistaakseni ensimmäisen kerran yksin keikalla ja suoraan sanottuna pelotti tai ainakin ahdisti. Nykyisin en enää juuri edes välitä kysellä keikkakavereita, yksin on useimmiten ihan kiva olla keikalla. Voi keskittyä musiikkiin, sen sijaan, että olisi seurallinen.

Ulkonäön suhteen asenne on alkanut muuttua ihan viime päivinä. Alan vähitellen tajuta olevani oikeastaan ihan kaunis. Naamalta siis, vartaloon en edelleenkään ole tyytyväinen, joskin sekin menettelee paremmin, kuin ennen. Olen siis onnistunut vähitellen voittamaan kahden avioliiton minuun iskostaman ajatuksen "rumasta läskistä". Enää en ota kehuja silkkana vittuiluna ja joo... on kiva saada kehuja. Vaikka sitten facebook-kavereilta.

Vähitellen alan ymmärtää myös sen, että ihan oikeasti ansaitsen myös sen arvostuksen, jota saan töissä ja opinnoissa. Alan pikkuhiljaa nähdä sen, mitä muut näkevät minussa. Aika mukavan ja myötätuntoisen ihmisen. Sen tajuaminen on oikeastaan vielä vaikeampaa, kuin ulkoisten asioiden sisäistäminen. Miten minä "väkivaltainen hullu" voin olla syvällinen, avoin, lämmin ja voimaannuttava? Ajatus siitä, että minä olenkin oikeastaan aika mukava ihminen on tavallaan aika vaikeaa sulattaa, kun aiemmin identiteetti on rakentunut erillisyyteen ja kovuuteen.

Olen huomannut hymyileväni enemmän, nautin elämästäni ja olostani. Vähitellen sellainen pieni jokapäiväinen kaiherrus alkaa väistyä. Vielä sitä on. lähinnä iltaisin, mutta kyllä se siitä. Välillä on hyvä pysähtyä ihailemaan sitä, mihin asti on päässyt, vaikka matkaa on vielä edessäkin.

Haasteena on tunteiden käsittely. Opinnoissa käytiin läpi tunteita ja huomasin, että vaikka olen vatvonut monia asioita menneisyydestä, sitä mitä tapahtui jne. en ole käsitellyt asioihin liittyviä tunteita. Tökin mielessäni eksään liittyvää tunne möykkyä ja mietin olenko valmis käsittelemään niitä. Ehkä tässä seuraavan vuoden aikana.

Nyt olen ehjä ja elossa. Se tuntuu hyvältä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kummistuksia

Viikonloppu meni hyvin. Näin siis sitä ihmistä, josta tein tuon "Työ" harjoituksen ja homma meni ihan niin kuin pitikin. Siis ei ollenkaan, niin kuin olisin odottanut. Onnistuimme olemaan kuin toinen toistamme ei olisi ollutkaan. Tai lähinnä kuin täysin vieraat ihmiset samoissa bileissä. Yksi toinen  ihminen ei siinä onnistunut, vaan kun kuuli tämän henkilön olevan paikalla, jonka suhteen minullakin oli vaikeuksia, niin kääntyi ovelta pois. No ainakin se vahvistaa sitä, että kaikki vika ei ole minussa.

Erinnäisistä syistä kuulin juoruja eksästäni. Oli mennyt naimisiin. Taas. Oli ollut vähän aikaa selvinpäin, mutta ratkennut ryyppäämään. Uusi vaimo on muualta kotoisin ja nyt tuon kännissä väkivaltaisem, aggressiivisen ja mustasukkaisen miehen armoilla. Naisella on kuulema myös kaksi alaikäistä lasta, jotka lmeisesti asuvat myös samassa taloudessa. Varsin negatiivisia ja aggressiivisia tunteita on noussut pintaan. Mietin sitäkin, että teinkö väärin kun en tappanut koko äijää, kun siihen oli tilaisuus. Silloin kuitenkin pilalla olisi ollut vain minun elämäni ja aika moni muu olisi säästynyt.

Onneksi kuitenkin pääsin siitä ajatuksesta. Oma elämäni on kutakuinkin mallillaan ja olen onnistunut itseni pelastamaan. Uudet ihmiset eivät ole minun vastuullani.

Etenemistä on tapahtunut parnemisessa. Ilman rautakankea olen saanut itseni myöntämään, että jossain vaiheessa olen eksääni ihan oikeasti rakastanutkin. Mitenköhän sen asian myöntäminen oli niin vaikeaa? Tai ehkä se ei ole mikään ihme, jos tyyppi tekee kaikkensa saadakseen sinut murrettua ja on muutenkin kaikin puolin paska, niin vaikea sitä on tunnustaa edes salaa itselleen, että sellaista hullua on rakastanut. Se ihminen osaa kuitenkin olla (selvinpäin) äärimmäisen hurmaava. Muistan edelleen, kun suhteemme alkuaikoina oli muka huolissaan siitä saanko minä uudella paikkakunnalla ystäviä ja siitä, että keksitäänhän me yhdessä tekemistä selvinpäinkin... HAH. Mitäs ystävistä, kun niitä ei saanut tavata ja selvinpäin tekemistä ei tarvinnut miettiä, kun mies ei sitä juuri koskaan kotona ollut.

Siis viikonloppuna olen joutunut kohtaamaan entisen ystävän, joka osoittautui kaikkea muuta kuin ystäväksi ja tunnetasolla käsittelemään sen asian, samoin kuin exmieheni uuteen suhteeseen liittyvät tuntemukset. Olen tavannut sisaruksiani ja heidän kanssaan käynyt läpi vaikeita juttuja liittyen äidin kuolemaan ja kohdannut tavallaan äidin kuoleman, erään nuoren tuttavani isoäidin kuoleman myötä. Lisäksi olen eräässä töihin liittyvässä asiassa käsitellyt kuolemaan liittyviä asioita. Onneksi myös kävin hyvän ystävän kanssa syömässä ja katsomassa Hobitti-elokuvan ja rakastuin kääpiö kuninkaaseen.

Että vähän väsyttää tänään... Huomenna alkaa kolmen päivän opiskelusessio, päivä töitä ja sitten alkaa loma. Joulu ei innosta, mutta kahden viikon vapaa on ihan jees, varsinkin kun siihen sisältyy parin päivän kurssi keskittyen oleelliseen, siis lähinnä hengittämiseen.


torstai 6. joulukuuta 2012

Reflektointia

Elephant suositteli minulle Byron Katien kirjoja. Olen nyt tutustunut "työhön, eli hänen metodiinsa. Nyt testaan metodia erääseen henkilöön. Lomake "arvostele naapuriasi" löytyy osoitteesta: http://www.thework.com/downloads/intl/JYN_Finnish.pdf
Taustana se, että joudun kohtaamaan erään entisen ystäväni ja kun muka olin niin "minulla ei ole mitään ketään vastaan fiiliksissä ja kun ko. henkilö sitten tuli eteen ja pitää tavata, niin kokeillaan tätä. (Kirjaa lukiessani olin sitä mieltä, että HÄNELLÄ olisi syytä tehdä tämä, mutta kun muuta ei voi muuttaa, kuin itseään, niin...) Punaisella lomakkeen tekstit

Ensin siis "Arvostele naapuriasi lomake":


1. Kuka suututtaa tai hämmentää sinua tai tekee sinut surulliseksi tai pettyneeksi, ja miksi? Mikä hänessä on sellaista, josta et pidä? 
Minä olen vihainen (kai?) tunnetta tätä ihmistä kohtaan on vaikea määritellä. Minä en vain haluiaisi kohdata häntä. Koska tavallaan pelkään, arastelen tms. häntä, koska minusta hän on arvaamaton. Hän syyttää minua asioista, joita on itse tehnyt, eikä kykene näkemään itsessään mitään vikaa. Hän syyllistää minua ja saa minut tuntemaan oloni paskaksi ja haluaa "selvittää" asioita, joissa ei ole mitään selvitettävää.


2.  Miten haluat hänen muuttuvan? Mitä haluat hänen tekevän?
Haluan hänen jättävän minut rauhaan. En usko enää, mahdollisuuteemme olla ystäviä, mutta voisimme edes olla kohteliaissa puheväleissä. En halua, että hän vaatii minua enää selvittämään yhtään mitään.

3. Mitä hänen pitäisi tai ei pitäisi tehdä, olla, ajatella tai tuntea? Minkä neuvon voisit antaa?
Nähdä kerrankin vika myös itsessään ja vaikka saamari kokeilla tätä samaa menetelmää, jotta edes teoriassa kykenisi huomaamaan, että myös prinsessat satuttavat joskus ystäviään. Että hän myöntäisi, että väärinkäsityksiä ja vahinkoja tapahtuu, eikä kaikki ole suunnattu häntä vastaan.

4. Mitä hänen tarvitsee tehdä, jotta voit olla onnellinen?
Helppoa, pysyä ihan saamarin kaukana minusta.

5. Mitä ajattelet hänestä? Tee lista.
Hän on ylimielinen, narsistinen kontrollihaluinen paska, jolle tärkeintä on se, että kaikki menee hänen mielensä mukaan, että kaikki ajattelevat ja jopa TUNTEVAT niin kuin hän hyväksi näkee.


6. Mitä et halua kokea tuon henkilön kanssa uudelleen?
En enää koskaan halua  että hän ahdistaa minut selkä seinää vasten puolustautumaan, pyytelemään anteeksi ja selittelemään asioita, joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa. En halua hänen käyttävän luottamustani väärin ja puukottavan minua selkään panettelemalla minua ystävillemme ja työkavereilleni.

Sitten vaihe kaksi, eli Neljä kysymystä
1. Onko se totta?
No omat tunteeni ja se, etten haluaisi tavata häntä ovat totta, mutta onko hän todella arvaamaton? No ei ehkä kaikille, eilä kaikissa asioissa.

(lainaus edeltä)"Hän syyttää minua asioista, joita on itse tehnyt, eikä kykene näkemään itsessään mitään vikaa. Hän syyllistää minua ja saa minut tuntemaan oloni paskaksi ja haluaa "selvittää" asioita, joissa ei ole mitään selvitettävää."
Minun mielestäni hän tekee niin. Hän on joskus suoraan syyttänyt minua myös ulkopuolisille, joten se on kyllä totta. Onko totta, että hän syyllistää? No minusta tuntuu siltä ja hän on sanonut haluavansa "selvittää" asioita, joissa minusta ei ole selvitettävää.

2. Voitko aivan varmasti tietää, että se on totta?
Edelliseen viitaten, minulla on hänen sanansa siitä, että hän SANOO haluavansa selvittää asiat, mutta en voi tietää HALUAAKO hän todella niitä selvitellä. Hän on SANONUT, että se mitä minä tunnen on väärin ja se on todella totta, mutta en voi tietää ajatteleeko hän todella niin. Mutta loppupeleissä en voikaan olla varma muusta, kuin omista ajatuksistani ja tunteistani.

3. Miten reagoit, mitä tapahtuu, kun uskot tuon ajatuksen?
Kun uskon, että hän haluaa vahingoittaa minua ja selvitellä asioita, minä ahdistun. Minusta on kohtuutonta, että joku määrittelee sen mitä saan ajatella, mitä tuntea ja miten elää ja miksi olen menneisyyteni takia edelleen epäluotettava ja paska ihminen.

4. Kuka olisit ilman tuota ajatusta?
Vähemmän ahdistunut aihankin. Kykenisin kohtaamaan hänet ilman pelkoa ja ahdistusta.

Käännä ajatus päinvastaiseksi 

Ja etsi kolme täsmällistä, aitoa esimerkkiä siitä, miten jokainen täyskäännös on totta elämässäsi.


a) vastakkaiseksi 
Hän ei ole arvaamaton, eikä hän syytä minua asioista, joita olen tehnyt (vaan ehkä asioista, joita olen tehnyt?) Hän kykenee näkemään vian itsessäänkin, eikä hän syyllistä minua ja saa minut tuntemaan oloni hyväksi. Hän ei halua selvittää mitään. Hänellä ei ole mitään sanottavaa siitä mitä ajattelen tai tunnen. Hän ei puukota minua selkään, eikä panettele minua ystävillemme.

esimerkit.
1. No hän nyt on ehkä hyvinkin arvattava. Minä en ole huhujen mukaan ensimmäinen ihminen, jota hän on kohdellut kuten on kohdellut.
2. Ainakaan mistään ystävien käytöksestä ei ole ollut pääteltävissä, että hän olisi minua panetellut.
3. Kyllä, tavallaan hän saa minut tuntemaan oloni hyväksi, ainakin koen että asiani ovat paremmin kuin hänellä.

b) itseen 
Minä olen arvaamaton ja syytän itseäni asioista, joita en ole tehnyt (ah tämä on NIIN totta). Minä en kykene näkemään vikaa itsessäni (autsss....) ja minä syyllistän itseäni ja saan tuntemaan oloni paskaksi. Minä haluan  selvitellä asioita, joissa ei ole selviteltävää. Minä haluan kontrolloida omia ajatuksiani ja tunteitani.
Minä olen ylimielinen, narsistinen kontrollihaluinen paska, jolle tärkeintä on se, että kaikki menee minun mieleni mukaan,


1. Kyllä syytän ja syyllistän itseäni monistakin  asioista.
2.  Nooh... niimPÄ! Kun en ole ihmisen kanssa kahteen vuoteen vaihtanut sanaakaan, niin kukahan se oikeen haluaa "selvitellä" asioita ja syyllistää?
3. Kukapa ei haluaisi kontrolloida ajatuksiaan ja tunteitaan? Ehkä tämä on asia, jota minun pitääkin tehdä. Tai siis ei kontrolloida, vaan hyväksyä ja päästää ajatukset menemään.
4. Kommentoimpahan tuota viimeistä lausetta. Joo ylimielinen olen monella tavalla, pidän itseäni usein älykkäämpänä ja parempana, kuin muita ihmisiä. Narsistinen (auts auts auts) en tunnusta, en ainakaan sairaanloisen narsistinen, ehkä pikkasen prinsessa, jolla on taipumusta haluta, että asiat menee oman mielen mukaan :)

c) toiseen 
Minä syyllistän häntä ja panettelen häntä.  Minä saan hänet tuntemaan olonsa paskaksi. Minä haluan kontrolloida hänen tunteitaan ja ajatuksiaan.

1. Katoppa pentele, minähän se taidan tässäkin nyt häntä syyllistää.
2. Paljon mahdollista, että saan hänet tuntemaan olonsa paskaksi, se selittäisi paljon hänen käytöksestään.
3. Ja mitäs muuta se on kuin halua hänen ajatustensa ja tunteidensa kontrollointiin, kun haluaisin tämänkin lomakkeen teettää HÄNELLÄ :D :D

--------------------------
Selevä... the WORK has been done. Miltä nyt tuntuu?

Ei oikeastaan kummemmalta. En edelleenkään halua tavata häntä, mutta ehkä kykenen  irrottamaan joistain tunteista. Paljon auttoi se, että tajusin sen, että minähän olen häntä mielessäni arvostellut nämä vuodet. Hänen tekemisistään en voi tietää.

Tavallaan tämä "Työ" on minulle myötäsyntyistä. Tiedostan varsin selvästi, että kyse on "vain" omista tunteistani. Mutta niille kun ei vain aina voi mitään. Pitäisi oppia se, että niistä vain päästää irti. Monien ihmisten kohtaaminen olisi helpompaa, kun menisi tapaamiseen ilman mitään ennakko- odotuksia. Nytkin olisi helppo lietsoa tunteita tapaamista ennen ja silloin homma menisi varmasti persiilleen.

Omien ei-toivottujen piirteiden kohtaaminen oli rankkaa ("minä olen ylimielinen narsistinen paska"). Jotkut ihmiset saattavas ajatella noin. Ja totta siinä on se, että aina välillä kuvittelen koko maailman pyörivän ympärilläni. Mökötän, kun kukaan ei soita ja unohdan, että voisin soittaa itsekin jollekulle kaverille ja ehdottaa, että käytäisiin kahvilla. Tulkitsen helposti asioita niin, että niillä on tarkoitettu loukata minua, vaikka ne ovat olleet vain vahinkoja ja väärinkäsityksiä tai sitä, että minä ja toinen ihminen olemme OLETTANEET eri asioita. Tästä olettamisesta muuten hyvä esimerkki kolme tuttavaani oli menossa teatteriin. Lippuja oli vain yhteen esitykseen. Kukaan ei "kehdannut" sanoa, ettei ko näytelmä kiinnostanut, koska oletti sen kiinnostavan muita. Onneksi yksi lopulta avasi suunsa ja ehdotti muuta. Muuten olisivat kaikki kolme päätyneet katsomaan esitystä, josta kukaan heistä ei pitänyt.

Lomakkeen täytun kirjan ohjeen mukaan äärimmäisen ronskisti. Oikeasti pidän ko. ihmistä pahasti haavoittuneena tapauksena, joka helposti projisoi omia tunteitaan muihin. Yritin kerran sanoa, että ehkä hän alitajuisesti halusi näpäyttää minua eräästä asiasta, mutta hän kielsi sen jyrkästi. Hän ei suostunut edes ajattelemaan mahdollisuutta, että hänen omassa käytöksessään olisi ollut jotain vikaa. Itse kyllästyin lopulta pyytelemään anteeksi ja valitsin toisen tien. "Selvittäminen" kun oli siihenkin asti johtanut aina uusiin selvittämisiin. Hän on sellainen kuin on. Minun asiani on valita miten suhtaudun häneen ja olenko hänen kanssaan tekemisissä.

Yritän nyt tavata hänet ilman ennakko-odotuksia hänen käyttäytymisestään. Kaikki saattaa mennä hyvin. Saatan saada kyllä kermaleivonnaisen naamaan ja haukut ja vittuilua, mutta saattaa olla myös, että en. Miksipä siis vaivaamaan päätään etukäteen. Voihan tulla vaikka maailmanloppu ennen tapaamista, joten turhaan olisin ressannut.