Muutoksia

Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa muutoksesta. Kun elää suhteellisen hidasta muutosta, niin sen keskellä sitä ei huomaa. Muutoksen huomaa vasta katsoessa taaksepäin. Kyseinen ystävä sanoi, että muutama vuosi sitten hän olisi kuvaillut minua sellaiseksi "kaikesta synkästä pitäväksi hevariksi, joka on aika kova ottamaan kuppia ja bilettämään", nykyisin kuulema olen "valoisa, värikkäistä asioista pitävä ja henkisestä kehityksestä kiinnostunut ihminen". Aikamoinen muutos, vaikka edelleen pidän  hevimetallista, tatuoinneista ja pitkätukkaisista pojista. Edelleenkään en ole vaihtanut vaatetuksen väriä mustasta valkoiseen, vaikka väriä (mustan lisäksi) vaatteissa on enemmän, kuin ennen.

Itsevarmuus on kehittynyt. Vuosi sitten kävin muistaakseni ensimmäisen kerran yksin keikalla ja suoraan sanottuna pelotti tai ainakin ahdisti. Nykyisin en enää juuri edes välitä kysellä keikkakavereita, yksin on useimmiten ihan kiva olla keikalla. Voi keskittyä musiikkiin, sen sijaan, että olisi seurallinen.

Ulkonäön suhteen asenne on alkanut muuttua ihan viime päivinä. Alan vähitellen tajuta olevani oikeastaan ihan kaunis. Naamalta siis, vartaloon en edelleenkään ole tyytyväinen, joskin sekin menettelee paremmin, kuin ennen. Olen siis onnistunut vähitellen voittamaan kahden avioliiton minuun iskostaman ajatuksen "rumasta läskistä". Enää en ota kehuja silkkana vittuiluna ja joo... on kiva saada kehuja. Vaikka sitten facebook-kavereilta.

Vähitellen alan ymmärtää myös sen, että ihan oikeasti ansaitsen myös sen arvostuksen, jota saan töissä ja opinnoissa. Alan pikkuhiljaa nähdä sen, mitä muut näkevät minussa. Aika mukavan ja myötätuntoisen ihmisen. Sen tajuaminen on oikeastaan vielä vaikeampaa, kuin ulkoisten asioiden sisäistäminen. Miten minä "väkivaltainen hullu" voin olla syvällinen, avoin, lämmin ja voimaannuttava? Ajatus siitä, että minä olenkin oikeastaan aika mukava ihminen on tavallaan aika vaikeaa sulattaa, kun aiemmin identiteetti on rakentunut erillisyyteen ja kovuuteen.

Olen huomannut hymyileväni enemmän, nautin elämästäni ja olostani. Vähitellen sellainen pieni jokapäiväinen kaiherrus alkaa väistyä. Vielä sitä on. lähinnä iltaisin, mutta kyllä se siitä. Välillä on hyvä pysähtyä ihailemaan sitä, mihin asti on päässyt, vaikka matkaa on vielä edessäkin.

Haasteena on tunteiden käsittely. Opinnoissa käytiin läpi tunteita ja huomasin, että vaikka olen vatvonut monia asioita menneisyydestä, sitä mitä tapahtui jne. en ole käsitellyt asioihin liittyviä tunteita. Tökin mielessäni eksään liittyvää tunne möykkyä ja mietin olenko valmis käsittelemään niitä. Ehkä tässä seuraavan vuoden aikana.

Nyt olen ehjä ja elossa. Se tuntuu hyvältä.