Tänään koin järkyttävän oivalluksen liittyen menneeseen elämääni. Elikkä sen, miten lähellä hengenlähtö tosiaan oli. Hyvä ystäväni ja rakas vertaistukeni kävi kylässä ja puhuttiin menneistä. Tuli puhetta viinan ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Kaverini kertoi, että ainakin parissa tässä viime aikoina sattuneessa henkirikoksessa on ollut sama tai samantyylinen lääkekoktaili viinan kanssa taustalla, kuin mitä exäni käytti. Muutenkin varsinkin toinen tapauksista kuulosti tavallaan aika samalta, kuin omani. Elikkä siltä, että tekijältä on todellisuus tuon koktailin myötä hämärtynyt pidemmäksi aikaa, niin että tekijä on itseasiassa suunnitellut ja valmistellut tekonsa huolella.
Jos exäni hulluus olisi ollut toisen suuntaista, niin olisin ehkä kuollut. Oli äärimmäisen fiksua häipyä silloin kuin häivyin, eikä yhtä ainoaa päivää enempää olisi kannattanut suhdetta jatkaa. Jos ihan rehellinen olen, niin hirvittää. Toki taas tämän ystävän kanssa keskustelu toi muutenkin esille niitä vaaratekijöitä, joita tuohon suhteeseen liittyi. Sinällään huvittavaa, mutta ymmärrän nyt paremmin hänen asenteitaan tiettyihin juttuihin, kuin ennen exääni (olen siis tuntenut tämän ystäväni jo ennen exään tutustumista).
On yllättävän helpottavaa puhua ihmisen kanssa, joka on myös viettänyt osan elämästään "toisessa todellisuudessa". Oli se itse kenenkin osalta sitten mitä tahansa. Sillä sitä ei kai viime aikoinakaan ole ihan sellaisten perusnormielämää eläneiden ihmisten kanssa ole jaksanut syvällisemmin olla tekemisissäkään. Eipä sillä, jokaisella on vastoinkäymisensä. Sanotaan vaikka niin, että jos joku on jossain elämäntilanteessa (enemmän tai vähemmän) vapaaehtoisesti takonut päätään seinään, hän ei ainakaan (tai ei pitäisi) kommentoida mitään sanomalla minun valinnoistani, että "minä en ainakaan ymmärrä...". Siis ettei ymmärrä miten joku on sellaista elämää elänyt.
Tänäänkin olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen hengissä, siitä ettei exäni ole kanssani ja kaikesta siitä, mitä olen eron jälkeen saanut.
tiistai 21. joulukuuta 2010
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Beautiful Blogger awards
Elikkä koska omalle osalleni tuli kunnia saada tämä, niin nyt viimein laitan hyvän kiertämään. Itse siis sain Visual (r):ta, joka pitää Visuaalinen onnellisuus -blogia.
Palkinto siis annetaan seitsemälle blogille ja saajan on kerrottava itsestään seitsemän asiaa. Palkinto on myös tarkoitus laittaa kiertoon, vaikka se nyt itselläni viivähti :)
Palkinnon saavat:
Mielensärkijä
On the other side
Toinen mahdollisuus
Neonilla
Sosiaalisesti sopeutumaton
Enimmäkseen harmiton
Brido
Enkä ala selittelemään miksi, jostain syystä nämä vain ovat mielestäni tämän palkinnon ansainneet, ainakin minä niitä syystä tai toisesta enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurailen :)
Tästä palkinnon voi poimia omaan blogiinsa:
Palkinto siis annetaan seitsemälle blogille ja saajan on kerrottava itsestään seitsemän asiaa. Palkinto on myös tarkoitus laittaa kiertoon, vaikka se nyt itselläni viivähti :)
Palkinnon saavat:
Mielensärkijä
On the other side
Toinen mahdollisuus
Neonilla
Sosiaalisesti sopeutumaton
Enimmäkseen harmiton
Brido
Enkä ala selittelemään miksi, jostain syystä nämä vain ovat mielestäni tämän palkinnon ansainneet, ainakin minä niitä syystä tai toisesta enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurailen :)
Tästä palkinnon voi poimia omaan blogiinsa:
Yllättävää tyytyväisyyttä.
Huolimatta siitä, että edelleenkin liikkumiset ja syömiset ovat persiillään, niin olen kohtuullisen tyytyväinen. Tätä selittää shoppailin ja livemusiikin kombinaatio. Shoppailua edustavat Guessin käsilaukku (115€) ja kengät samaa merkkiä (120€) hajuvesi (69€) ja kamera (600€) ja joitain vähempiarvoisia koruja, meikkejä ja vaatteita. Livemusiikkia edusti WASPin keikka, joka taas muistutti paitsi livemusiikin ihanuudesta, myös siitä, kuinka paljon mukavampaa on keikkaa katsoa kun ei ole kovin humalassa.
Olen lueskellut viime aikoina "Selviämistarinoita" kirjaa (toim. Lilli Loiri-Seppä). Inspiraation kirjan lukemiseksi sain blogista Toinen mahdollisuus, josta luin kirjasta. Kirja on pannut miettimään omaa suhdetta alkoholiin. Mitenkään terveeksi sitä ei kyllä voi sanoa, mutta johtuuko kompleksinen suhde viinaan omasta addiktiosta vai siitä, että exän kanssa sairastuin jonkinlaiseen rinnakkaisalkoholismiin? Mietin että juonkohan liikaa tms. Tai siis juonhan minä enemmän, kuin suositellaan, mutta voin ihan yhtä hyvin olla juomatta toisaalta onko kyse sittenkin siitä itsepetoksesta, johon alkoholistit usein syyllistyvät?
Kirjasta löytyi myös pari mielenkiintoista kannanottoa. Useinhan väitetään, että alkoholisti on se, jolle tulee morkkikset. No yhdessä kirjoituksessa tähän otettiin kantaa sanomalla, että joillekin ei tule morkkiksia, joten alkoholismia ei tunnisteta, joten ko. henkilö voi hyvin juoda itsensä hengiltä. Jotenkin tuntuu, että exäni on juuri sellainen tapaus. On tietenkin mahdotonta tajuta, että ryyppääminen olisi ongelma, jos siitä ei kerran tule mitään seuraamuksia, muuta kuin korkeintaan päänsärkykrapula. Ikinä ei exäni tuntunut kärsivän minkäänlaisesta morkkiksesta, ei vaikka olisi tapahtunut mitä. Itse olen kyllä kärsinyt sellaisista tärinäahdistuksista, että oksat pois. Eron myötä ne onneksi jäivät historiaan.
Toinen kannanotto toisessa tarinassa oli viittaus tutkimukseen, että naisilla, jotka edes satunnaisesti ryyppäävät kunnolla, ei ole kykyä tunnistaa miehessä hyvän kumppanin ominaisuuksia. No oma elämäni kyllä tukee tätä väitettä ihan täysillä, samoin havainnot ystäväpiiristä. Jos joku on onnistunut löytämään jonkun about kunnollisen miehen, niin kyllä siinä on mies saanut pidemmän aikaa piiritellä naista. Pitäisi varmaan yrittää löytää alkuperäinen tutkimus ja tutustua siihen.
Siten pitää kertoa sattumus WASPin keikalta. Tungin itseni eturiviin. Jo aikaisemmin olin kiinnittänyt huomiota ihan kivan näköiseen mieheen joka oli myös eturivissä ja hän tarjosikin minulle paikkaa vieressään. Muutama sana siinä vaihdettiin, hän oli Ruotsista ja vain käymässä paikkakunnalla. Paljoahan siinä keikan aikana ei ennättänyt jutella, MUTTA toisen läsnäolo siinä vieressä, lyhyet kommentit suosikkibiiseistä ja luontevasti olkapäälle laskettu käsi tekivät hyvän fiiliksen. Juuri sellaista olin aina keikoilla käydessäni kadehtinut, pariskuntia, jotka näyttivät olevan siellä YHDESSÄ. Ilman liikaa tungettelua, tyrkyttämistä tai vihjailua. Jaettu yhteinen kokemus. Tietenkään en älynnyt kysyä tyypin numeroa tai sähköpostiosoitetta :/ Mutta en tiedä olisiko siinä ollut mitään järkeä. Ehkä oli parempi, että homma meni näin. Ainakin nyt on hyvät fiilikset.
Mutta sitten... tadaa... tänään jaan viimein BeautifulBlogger palkinnot. Mutta siitä toinen postaus.
Olen lueskellut viime aikoina "Selviämistarinoita" kirjaa (toim. Lilli Loiri-Seppä). Inspiraation kirjan lukemiseksi sain blogista Toinen mahdollisuus, josta luin kirjasta. Kirja on pannut miettimään omaa suhdetta alkoholiin. Mitenkään terveeksi sitä ei kyllä voi sanoa, mutta johtuuko kompleksinen suhde viinaan omasta addiktiosta vai siitä, että exän kanssa sairastuin jonkinlaiseen rinnakkaisalkoholismiin? Mietin että juonkohan liikaa tms. Tai siis juonhan minä enemmän, kuin suositellaan, mutta voin ihan yhtä hyvin olla juomatta toisaalta onko kyse sittenkin siitä itsepetoksesta, johon alkoholistit usein syyllistyvät?
Kirjasta löytyi myös pari mielenkiintoista kannanottoa. Useinhan väitetään, että alkoholisti on se, jolle tulee morkkikset. No yhdessä kirjoituksessa tähän otettiin kantaa sanomalla, että joillekin ei tule morkkiksia, joten alkoholismia ei tunnisteta, joten ko. henkilö voi hyvin juoda itsensä hengiltä. Jotenkin tuntuu, että exäni on juuri sellainen tapaus. On tietenkin mahdotonta tajuta, että ryyppääminen olisi ongelma, jos siitä ei kerran tule mitään seuraamuksia, muuta kuin korkeintaan päänsärkykrapula. Ikinä ei exäni tuntunut kärsivän minkäänlaisesta morkkiksesta, ei vaikka olisi tapahtunut mitä. Itse olen kyllä kärsinyt sellaisista tärinäahdistuksista, että oksat pois. Eron myötä ne onneksi jäivät historiaan.
Toinen kannanotto toisessa tarinassa oli viittaus tutkimukseen, että naisilla, jotka edes satunnaisesti ryyppäävät kunnolla, ei ole kykyä tunnistaa miehessä hyvän kumppanin ominaisuuksia. No oma elämäni kyllä tukee tätä väitettä ihan täysillä, samoin havainnot ystäväpiiristä. Jos joku on onnistunut löytämään jonkun about kunnollisen miehen, niin kyllä siinä on mies saanut pidemmän aikaa piiritellä naista. Pitäisi varmaan yrittää löytää alkuperäinen tutkimus ja tutustua siihen.
Siten pitää kertoa sattumus WASPin keikalta. Tungin itseni eturiviin. Jo aikaisemmin olin kiinnittänyt huomiota ihan kivan näköiseen mieheen joka oli myös eturivissä ja hän tarjosikin minulle paikkaa vieressään. Muutama sana siinä vaihdettiin, hän oli Ruotsista ja vain käymässä paikkakunnalla. Paljoahan siinä keikan aikana ei ennättänyt jutella, MUTTA toisen läsnäolo siinä vieressä, lyhyet kommentit suosikkibiiseistä ja luontevasti olkapäälle laskettu käsi tekivät hyvän fiiliksen. Juuri sellaista olin aina keikoilla käydessäni kadehtinut, pariskuntia, jotka näyttivät olevan siellä YHDESSÄ. Ilman liikaa tungettelua, tyrkyttämistä tai vihjailua. Jaettu yhteinen kokemus. Tietenkään en älynnyt kysyä tyypin numeroa tai sähköpostiosoitetta :/ Mutta en tiedä olisiko siinä ollut mitään järkeä. Ehkä oli parempi, että homma meni näin. Ainakin nyt on hyvät fiilikset.
Mutta sitten... tadaa... tänään jaan viimein BeautifulBlogger palkinnot. Mutta siitä toinen postaus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)