Miehistä

Mikäpäs olisi parempi päivä kirjoittaa miehistä, kuin isäinpäivä. Nyt sitten kannattaa lopettaa lukeminen heti alkuunsa, jos oletat tekstin olevan kaunista. Se ei sitä ole, kuin korkeintaan välillä ja vahingossa.

Vierailin eilen tätini luona. Täti on se sama, joka reilu vuosi sitten sai aivoinfarktin ja välillä jo lopullisen kuolemantuomionkin, eli letkuty vaan irti ja mommo kuoppaan. Mutta eipäs vainkaan. Teräsmuori pyörittelee nykyisin hoitokodissa rullatuoliaan varsin näppärästi ja kirvaa, kun ei ole juttukavereita. Samalla on kuitenkin onnellinen, että nyt saa asua omassa pienessä huoneessaan, jossa on vessa ja pikkuruinen keittiökin.

Mutta miksi tätini kirvoittaa minut kirjoittamaan miehistä? Tätini oli aikanaan naimisissa alkoholistin kanssa. Mies oli muusikko ja viina maistui. Itse muistan tädin miehen pääasiassa hauskana tapauksena, mutta myöhemmin äidiltä ja siskoilta kuullut jutut ovat panneet ajattelemaan toisin. Ja ihmetyttihän minuakin pienenä se, miksi tädin mies ei oikein tuntunut tekevän mitään töitä, vaikka täti teki useampaakin työtä.

Täti jäi aikanaan, leskeksi. Siitä taitaa olla aikaa jo ainakin 20 vuotta, ellei enemmänkin. Vireä ja elämäniloinen täti löysi rinnalleen uuden miehen. Ikäihmiset eivät muuttaneet yksiin, mutta matkustelivat ja mökkeilivät yhdessä, yli kymmenen vuotta. Kaikki loppui tädin aivoinfarktiin. Mies otti sen raskaasti, pari kuukautta kävi katsomassa, mutta sitten hommasi jostain päivätansseista uuden heilan. Ei kuulema halunnut saattaa toista naista hautaan. Nyt siis täti, on taas yksin. Tädin ainoa toive olisi, että hänen yli 50 vuotias poikansa olisi jonain päivänä "oikea mies". Poika kun on osin seuraillut isänsä jalanjälkiä ja tuuria naisten kanssa voisi kuvailla huonoksi.

Rapaus oli vain yksi esimerkki siitä, miksi minusta miehet ovat epäluotettavia, ka se on miesten geeneissä tai jotain. Oma ensimmäinen mieheni häipyi, kun olisin tarvinut häntä eniten. Kyllästyi kipuiluun ja itseni etsimiseen. Toisesta nyt ei kannata puhuakaan. Vanhomman siskoni mies on nyt vanhoilla päivillään heittäytynyt alistavaksi ja mustasukkaiseksi, toisen siskoni mies petti ja jätti, kolmas siskoni on nyt taas onnellisesti naimisissa, saman miehen kanssa, jonka kanssa on ollut 30-vuotta, mutta väliin mahtuu pätkä, jolloin hän mietti itsemurhaa, kun mies viihtyi enemmän muiden naisten kanssa.

Isäinpäivänä sitten olisi luonnollista pohtia omaa isää. Isää, joka melkein kymmenen vuotta salasi äidiltä, että hänellä oli lapsi jonkun muun naisen kanssa. Isä, josta pienenä kysyin, että kuka tuo mies on, joka välillä täällä käy kylässä. Isä, joka ensimmäisissä häissäni sanoi, että minut oli tehty pelastamaan hänen ja äidin avioliitto ja sen myös tein. Isä, jolle minä olin edustustytär, jota kuskattiin kaikissa tilaisuuksissa kauniin vaimon kanssa keräämässä huomiota. Nuorekkaan näköinen vaimo ja pieni tyttö nostivat isän imagoa. Minun kanssani äiti kävi helposti 10-15 vuotta nuoremmasta. Vanhemmista sisaruksista ei niissä tilaisuuksissa juuri puhuttu.

Toisaalta isän kanssa käytiin kahdestaan kalalla, tehtiin metsäreissuja ja laulettiin. Isää en yhtä kertaa lukuun ottamatta muista nähneeni humalassa ja vain pari kertaa hän huusi minulle. Isä oli tavattoman älykäs, hyvä neuvottelija ja sosiaalisesti äärimmäisen lahjakas. Hän tuli toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Mutta tyttären luottamusta miehiin elämänkumppanina isä ei kasvattanut. Isä toi rahan kotiin ja äiti hoisi kakien muun. Missään asiassa ei voinut ajatella, että isä hoitaisi sen.

Kumpikin aviomiehistäni on ollut isättömiä, ensimmäisen isä joi itsensä hengiltä ja toisen isä häippäsi sen kummempia kommentoimatta. Että eivätpä hekään kunnollisen isän mallia mistään olleet saaneet.

Summa summarum. Turha varmaan inistä ja kaivata hyvää ihmissuhdetta, kun luottamuksessa on sellainen miehen mentävä aukko. Minä nyt en vaan luota miehiin. En kyllä kovin paljoa naisiinkaan. Jokainen ihmissuhcde on minulle riskilaskelma, joihinkin luotan enemmän, joihinkin vähemmän. Sen tiedän, että jos maailma joskus kaatuu päälle ja kaikki menee päin persettä, niin ainoa ihminen, johon voin luottaa olen minä itse. Kukaan ei kaipaa, eikä kukaan tule sairaalaan katsomaan.