Pitkästä aikaa...

Eipä ole tullut bloggailtua pitkään aikaan. Syksy oli tavattoman rankka, eikä huvittanut täällä ruikuttaa. Elikkä edellisen postauksen toiveikkuus ei ihan pitänyt paikkaansa. Viittä vaille, etten joutunut työuupumuksen takia sairaslomalle Tämä vuosi sitten on alkanut tyystin toisenlaisissa tunnelmissa. Joululomalla mietin asioita ja saatoin joitain juttuja päätökseen ja tein päätöksiä mm. rajojen vetämisestä. Mitäs sitten nyt? No töissä vuoden kiireisin jakso, mutta se ei jotenkin yllättäen haittaa. Miksikö? Nooh...

Jotta asiasta saisi koko kuvan pitää palata syksyyn. Jossain vaiheessa syksyä, kun työt kasaantuvat ja kaikki muukin, aloin kaivata ihan oikeaa parisuhdetta. Ystävät ovat tärkeitä ja heidän kanssaan voi jakaa paljon, mutta aloin haaveilla ihmisestä, jonka kanssa voisi jakaa arjen ja vaikka työpäivän jälkeen vain nöllöttää kotona mitään puhumatta. Minun kokemuksillani parisuhteista pidin asiaa kohtuullisen mahdottomana. Toisaalta töissä ihminen, jota pidän mentorinani aina välillä puhui siitä, kuinka tärkeää on se, että kotona asiat ovat hyvin, kun muuten hommat heittää. Hänellä on vara asiasta sanoa, 40 vuotta saman kumppanin kanssa ja mitä ilmeisimmin edelleen onnellisellisia yhdessä.

Nooh... sitten siinä kaiken kaatuessa päälle kuvioihin palasi se viime keväinen tyyppi, joka ensin sanoi haluavansa vakavampaa suhdetta, mutta lopulta vähän ennen joulua totesikin elämänsä olevan niin sekaisin, että "ei tiedä mitä haluaa". Häneltä kesti kaksi viikkoa pohtia asiaa, kun suoraan kysyin, että missä mennään vai mennäänkö missään. Onneksi ainoa asia, mikä siinä sattui tunteiden päälle oli se, että tavallaan hän olisi ollut ihminen, joka olisi "sopinut" elämääni. Mutta kun ei niin ei. Ei minulla siinä sydän särkynyt.

Mutta käteen jäi ajatus siitä, että jossain voisi olla sellainen ihan tosissaan minulle sopiva ihminen. Ja kuinkas ollakkaan, kun olin saanut siivottua menneen, niin vastaan tulee about "mr. Täydellinen". Ei siis täydellinen missään muussa mielessä, kuin siinä, miten olen joskus määritellyt unelmamieheni. Koulutusta, pitkät hiukset, hevari, tykkää luonnosta... Vain tatuoinnit puuttuvat. Niin, eikä juuri läträä viinan kanssa.

Aiemmat suhteet huomioiden suhde käynnistyi kokonaan toisella tavalla, kuin mikään suhteeni ikinä. Toisin sanoen kännissä baarissa tapaamisen sijasta ollaan käyty kahvilla, syömässä, keilaamassa. Pussailtiinkin vasta neljänsillä treffeillä. Ja hidas eteneminen on tuntunut hyvältä. Tässä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että tästä saattaisi vaikka tullakin jotain. Minut tuntevat ja te blogiani lukeneet varmaan yllätytte, kun totean, että vaikka olen todella täpinöissäni tästä asiasta ja tunteitakin on, niin silti on jalat ihan tukevasti maassa. Asiat tuntuu nyt mukavilta ja nautin siitä, uteliaana odotan mihin suuntaan ne lähtevät menemään. Tavallaan se tulevaisuus on saman tekevää, koska juuri nyt tuntuu hyvältä.