Kohtaamisia

Eilen oli varsin aktiivinen päivä. Aamu alkoi joogatuokiolla (jep... kevät on, kun Reflection aloittaa uuden liikuntamuodon ja ruokavalion... ruokavalio ei ole vielä alkanut). Jatkui lenkillä, ystävien tapaamisella ja henkisen ryhmäni kokoontumisella. Ryhmässä vaihteeksi energiat olivat varsin korkealla tasolla. Lähtiessä tutui, että jalat vain hipaisivat välillä lattiaa. Eihän sellaisessa mielentilassa voi mennä nukkumaan. Vastapainona henkisille hommelille pitää muistaa maadoittaakkin itsensä. Siistä suuntasin keikalle. Tällä kertaa kyseessä oli ihan rock 'n roll keikka. Ei heviä. Ajatuksena oli katsella ihmisiä (hyvä on... miehiä...).

Keikalle mentyäni huomasin ensimmäisenä, että väkeä oli ihan säädyttömän vähän. Isolla klubilla oli lopulta ehkä satakunta ihmistä. Mutta mitäpä siitä, kun fiilis oli hyvä. Porukka tanssi ja bändikin oli kohtalaisessa vireessä. Huomasin olevani vähän väärin pukeutunut... Tytöillä oli kellomekot tai vähintään farkut ja ruutupaita. Muiden tanssiessa siirtelin siinä vaivautuneena jalkojani ja yritin olla välittämättä siitä, että tunsin itseni norsuksi keskellä kolibriparvea. Onneksi en sentään ollut vanhin... No jossain vaiheessa vain päätin olla välittämättä miltä näytän ja rentouduin. Mietin ystävääni, joka joraa ihan missä tahansa, vaikka ketään muuta ei olisi edes tanssimassa (ok kännissä ja siinä kellomekossa... mutta kuitenkin...). Rentouduin ja oli hauskaa. Jossain välissä kävin sitten vessassa ka katsoin peiliin... Hemmetin hyvän näköinen nainen siellä oli. Eikä nyt edes niin totaalisen väärissä kamppeissa.Tajusin, että se on ulkonäkökin suurimmaksi osaksi korvien välissä ja päätin olla sitten loppu illan kaunis.

Alkupäässä keikkaa kiinnitin huomiota kiinnostavan näköiseen mieheen, vaikutti aika selvältä, vaatteet poikkesivat yleisestä linjasta. Miten sen nyt sanoisi, vähän 50-lukua joo, mutta samalla enemmän sellaset mettä kelpoiset vaatteet. Vetoaa minuun vanhana eränaisena. Ja keesi... Sivut siis ajeltu ja päällä tukkaa, joka tosin ei ollut punkisti pystyssä, vaan sillan 50-luvun tyylisesti (tämä EI ole tyyli blogi, joten please älkää tarttuko siihen, etten osaa selittää asiaa). Hyvä kroppa, siis hoikka ja lihaksikas. Ikää näytti olevan enemmän, kuin suurimmalla osalla porukkaa, siis jotain 40 ja 50 välillä. Mutta siis lyhyesti sen näköinen tyyppi, jonka ajattelin lähtevän sieltä sellaisen kellomekkotytön kanssa.

Loppukeikasta mies tuli tanssimaan siihen lähistölle ja lopulta tanssittiin yhdessä. Minulla oli suhtautumisongelma... ei ole tapahtunut ihan äskön ja tarkemmin ajatellen ei koskaan sitten haman nuoruuden (=kerran 19 vuotiaana) selvin päin. Mutta oli mukavaa, huomasin flirttailevani, mitä sitäkään en ole ihan äsken harrastanut.

Jossain välissä mies esittäytyi, sanoi olevansa lähikunnasta. Ei tunkenut iholle. Keikan lopuksi mies pyysi puhelinnumeroa... siis ei yrittänyt saatille, ei kaljalle, eikä varsinkaan yrittänyt tunkea yökylään. Sanoi, että olen hienon tuntuinen ihminen ja ehdotti numeroiden vaihtamista. Sanoi siihen, että ymmärtää kyllä, jos en anna numeroa, siis jos minulla on joku tms. No eihän mulla ketään ole. Mutta en antanut numeroa. Enkä ymmärrä miksi.

Ehkä keesi toi mieleen ekxän, ehkä ko. mies tuntui liian "mieheltä". Ystävääni (miespuolinen) lainatakseni "useimmat miehet ovat munattomia luusereita" ja tämä ei selvästikään siltä vaikuttanut, joten kai se sitten pelotti. Ja kohtelias käytös, kun en ole sellaiseen tottunut. Humman "kruunasi" se, kun takkia narikasta ottaessani yksi edellämainitun kaltainen yksilö, jota joskus tapailin tuli minulle piruilemaan "luulin, että oot sellainen hevi tyttö". Ihmettelen vain, että miksi ihmisen pitää tulla edelleen tavatessaan piruilemaan. Tai siis OK. kyseessä on se, että edellisellä kerralla, kun tavattiin niin, että hänkin oli selvin päin, niin hän työnsi hänellä lainassa olleet kirjat minulle ja häipyi paikalta mitään sanomatta, Sen jälkeen jos ollaan tavattu, niin on ollutkin kännissä ja aina piruillut tyyliin, että "olet vähän tutun näköinen". No hänelle oon varmaan taas yksi "paska-akka", kun sen kirjan palautuksen jälkeen, kun sen viimeisen selvän tapaamisen jälkeen blokkasin hänet mm. mesestä. Mutta asiat olisi voinut hoitaa miehekkäästi ja vaikka sanoa, että "oli hauska tutustua, hyvää jatkoa" silloin viimeisellä tapaamisella, niin ois ehkä voinut jonkinlaiset välit säilyttääkkin.

Noihin kahteen edelliseen täysin liittymätön kolmas kohtaaminen oli enemmän häkellyttävä. Olin ystäväni kanssa lounaalla ja juteltiin niitä näitä mm. henkisestä kehityksestä, siihen liittyvästä kirjallisuudesta ja ajatuksistamme kuoleman jälkeisestä elämästä. Siihen tuli sitten naapuripöydästä mies, joka hyvin kohteliaasti sanoi että "sattui kuulemaan juttelumme" ja halusi hetkeksi liittyä keskusteluun. Jännä tilanne. Huomasin, että ehkä sittenkin uskallan puhua niistä asioista muillekin, kuin vain hyville ystävilleni.

Mutta siis jänniä kohtaamisia ja ainakin tuo ekaksi kuvaamani ja viimeiseksi kuvaamani kohottivat itsetuntoa. Tapaaminen sen entisen "hoidon", vai voiko sanoa edes niin, käytiin pari kertaa treffeillä, kanssa ei ollut niin mieltä kohottava, mutta toisaalta sekin selkiytti. En pidä negatiivisista ihmisistä, enkä ihmisistä, jotka harrastavat syyllistämistä. Olen optimisti ja arvostan sitä muissakin. Pidän kohteliaisuudesta ja hyvistä käytöstavoista. Asia, jonka muistin siinä narikka tapaamisessa... Ko. henkilö ei todellakaan kunnioita toisen reviiriä, vaan tuppaa aina liian lähelle. Miksi siis en antanut numeroa mukavalle, hyvä käytöksiselle miehelle, jolla oli naururyppyjä silmäkulmissa? En tiedä. Ehkä en ollut siihen valmis. Taitaa olla paras lopettaa yksin olosta ruikuttaminen.