Kynnyksellä

Kävin tänään selvännäkijällä. Kokemus oli kiinnostava. Ja saman tyylinen, kuin ennenkin. Ja hyvin toisenlainen, kuin olen kuullut muiden kokemuksista. Hän totesi, että nyt vain minun henkinen kehitykseni on tärkeää, eikä muulla ole merkitystä. Ei viestejä edesmenneiltä sukulaisilta, ei mitään löpinää mistään ylimääräisestä. Hän sanoi, että minulta odotetaan, että alan kirjoittamaan kanavointeja, että tulen puhumaan ihmisille. Lopuksi hän vielä sanoi, että jos tarvitsen tsemppausta, hän on käytettävissä. Kiinnostavaa myös oli, että hän kanavoi minulle Egyptin jumaluuksia, ei enkeleitä, eikä avaruusolentoja.

Outoa. No olen tässä muutamana iltana lueskellut Lisa Williamsin kirjaa, jossa hän kertoo nuorena saamistaan ennustuksista. Hassulla tavalla tuo oli vähän saman oloista, kuin mistä hän kertoi. Skeptinen mieleni pohtii, oliko kanavointi todellinen, vai poimiko hän mielestäni ajatuksiani lukemastani. En ole kovin paljoa täällä blogissa puhunut henkisyydestä tai siihen liittyvistä ajatuksistani, mutta ehkä nyt on aika siihenkin.

Olen opiskellut meditaatiota ja lukenut viime aikoina paljon tätä uutta enkelikirjallisuutta ja muuta henkisen kasvun kirjallisuutta. Tarotkatsantojahan olen tehnyt jo pitkään ja saanut niistä palautetta, jonka perusteella voisin sanoa olevani ainakin kohtuullisen hyvä, verrattuna muihin tarotkatsojiin. Olen tehnyt myös joitain hoitoja ja tilojen puhdistamisia. Palaute on ollut hyvää, mutta edelleen itse mietin, mikä on todellista. Omalla tavallaan olen kuitenkin myös tiedenainen, joten henkisten asioiden hyväksyminen on minulle toisaalta vaikeaa. Tai oikeastaan omien "kykyjen" hyväksyminen.

Ongelma on ehkä minäkuvassa. Ihmisen, joka toimii ns. valotyöntekijänä pitäisi kai olla hyvä. Miten minun kaltaiseni ihminen voi olla hyvä? Olen työstänyt tätä ajatusta. Enää en ehkä koe olevani täysin pahakaan. Uskonnollisista syistä enkelien hyväksyminen oli minulle myös vaikeaa. Vuosia "uskontoni" on muodostunut eräänlaisesta praktisesta magiasta. Viimeisen vuoden aikana tuossa ajattelussa on alkanut tapahtua muutosta. Voisi ehkä sanoa, että olen ikään kuin siirtynyt "eri taajuudelle". Olen alkanut jollain tasolla hyväksyä myös "korkeamman voiman" olemassaolon. Jostain syystä universaalin pahuuden hyväksyminen on ollut minulle helpompaa, kuin universaalin hyvyyden.

Kynnyksellä olen. Henkisessä elämässäni on varmasti tapahtumassa jotain, vaikka nyt en miksikään Suomen Lisa Williamsiksi tai Diana Cooperiksi alkaisikaan (=tulisikaan). Lukiossa luin Kiergekaardia. Hän puhui hyppäämisestä pelkän uskon varassa. Ehkä minulle on tullut aika ottaa se hyppy. Tai kuten selvännäkijä tänään sanoi "löysätä käsijarru ja katsoa minne minua viedään".