Tapasin eilen exän lapset ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Vanhempi on jo täysi-ikäinen ja ainoa syy, miksi on käynyt isänsä luona on se, ettei ole halunnut päästää nuorempaa sinne yksin. Nyt nuorempikin kieltäytyy menemästä isänsä luo, ainakaan yksin. En edes tajunnut, kuinka ikävä minulla oli lapsia ollut. Jos suhdetta isään ei oteta huomioon, niin lapsilla menee hyvin. Mikäs siinä, ovat perineet isänsä älyn ja äitinsä mukavan luonteen. Onneksi lähiperhe on tasapainoinen ja hyvinvoiva.
Lasten äidin kanssa jutteleminen teki hyvää. Tuntui hyvältä, että on olemassa ihminen, joka on käynyt läpi samoja asioita, ja päässyt niistä yli.
Jotenkin jokin lukko tuntuu avautuneen sisälläni. Se, että voitin pelkoni ja menin heitä tapaamaan oli minulle iso voitto. Illalla kotona tunsin, kuinka exän ote minusta taas hieman löystyi. Minun ei tarvitse järjestellä elämääni sen ihmisen mukaan, eikä irrottaa paljoja menneisyydestäni hänen takiaan. Vähän ehjempi, vähän kokonaisempi taas :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti