Terapiaa

Edelleen karttelen ns. virallista terapiaa, mutta nyt olen kokeillut vaihtoehtoista terapiamuotoa. Kyse on Rosen terapiasta. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea siitä lisää täältä: http://www.rosenterapia.com/ Mutta tiivistettynä kyse on siis tunteiden ja keho välisestä yhteydestä. Ajattelin kokeilla sitä, koska tunteista puhuminen ei minulta oikein onnistu, kun tunteiden määrittely on minulle vaikeaa.

Hoidossa nousi voimakkaita mielikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta esim. edellisen suhteen pahimmat asiat kävin läpi vain päässäni, ilman mitään tunnetta. Lapsuus tuntui yhdeltä pitkältä aurinkoiselta kesäpäivältä, nuoruus synkältä syys yöltä äidin kanssa autossa. Aikuisuus... isoista osasta sitä ei ole mitään sellaisia muistoja, joihin tunteita liittyisi.

Opin, että minulla on "kiltin tytön reidet", eli reisissä ja jaloissa on jännityksiä, jotka usein liittyvät siihen, että ihminen on asettanut muut elämässään etusijalle. Toiseksi takaraivoni, jossa mm. vihan tunne piileksisi on tunnoton, eikä kehoni reagoi millään tavalla siihen, kun puhun esim. siitä mitä tapahtui, kun lopulta erosin viimeisimmästä eksästäni. Jännää oli sekin, että kehoni vahvisti sen, että syy eksän kanssa yhdessä oloon oli ollut voiman tunne.

Lohdullista oli kuulla, että voimakkaiden negatiivisten tunteiden ajaminen "ulos" kehosta on ihan hyvä asia. Se on tekniikka, joka auttaa kestämään ja selviämään. Toinen tärkeä elementti olin se, että tunneongelmani, eivät olekaan ongelmia. On kuulema ihan luonnollista, etteivät kaikki ihmiset reagoi kaikkiin kriiseihin samalla tavalla ja yhtä voimakkaasti. Se, että saadessani tietää jonkun asian, joka vetää maton elämäni alta on minulle ihan normaalia ja O.K., että vain kohautan olkiani ja totean tapahtuneen.

Haasteenani on oppia päästämään irti niistä suojamenetelmistä, jotka ovat aikaisemmin olleet minulle tarpeellisia. Antaa kehoni herätä taas ja tuntea. Omien tunteiden tukahduttaminen ja itsensä taustalle asettaminen kuulema näkyi ja tuntui selvimmin. Jännä asia oli, kun terapeutti kysyi, että ketään ei tainnut minun lapsena ja nuorena ollessani kiinnostaa miltä minusta tuntui. Varsin totta. Lapsena, kun kaikki oli hyvin, se ei haitannut. Nuorena äidin sairastaessa ketään ei tosiaan kiinnostanut miten minä jaksoin tai miltä minusta tuntui.

Fiilikset? Rankka sessio, mutta antoisa. Antoi paljon ajateltavaa. Jotkut asiat ovat juurikin, kuin ajattelin niiden olevan, mutta jotekut ovatkin vähän toisin. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että joitain solmuja pitää availla, ennen kuin olen valmis minkäänlaiseen suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Omassa kehossaankin ehkä olisi syytä oppia elämään, jotta läheisyys olisi helpompaa.

Lopuksi viime öinen ihana uni. Olin laskettelemassa ja istuin tuolihissiin tuntemattoman miehen kanssa. Hän otti minut tiukasti kainaloonsa ja piti siinä koko matkan ylös asti. Tuntui hyvältä.