Saatu tunnustus lämmittää mieltä ja kannustaa kirjoittamaan. Toki olisin tänään muutenkin kirjoittanut.
Päätin taas vaihteeksi aloittaa alkoholittoman kauden. Elikkä raitis lokakuu on meneillään. Voisi kai sanoa, että meni vähän turhan lujaa. Mitään "kummempaa" ei sattunut, tulipahan vaan viikon aikana vedettyä kolmet kännit, joista kahden lopputulemana meni muisti. Kolmas ilta taas päätyi siihen, että pelastin yhden sammuneen ressukan (jotain hyötyä salilla käymisestä, kun jaksaa kanniskella tielle sammuneita nuoria miehiä pientareelle).
Viime aikoina olen käynyt erään ystäväni kanssa kovastikin keskusteluita siitä, onko minulla alkoholiongelma vai ei. Ystävä ei ota kantaa, mutta osoittaa vain asioita, joiden perusteella minulla pitäisi itselläni jotain huomata. Exän kanssa olo muutti suhteeni alkoholiin vähintäänkin kompleksiseksi. Tarkkailen juomisiani ja suhtautumistani viinaan ja humalaisiin ihmisiin. Välillä kaipaan aikaa, jolloin ensimmäisenä aamulla työnnettiin nokan alle kuppi viskillä terästettyä kahvia. Paskaahan se aika oli, mutta onneksi oli turrutinta tarjolla.
Äiti kertoi juoneensa turruttaakseen pahaa oloaan. Ymmärrän kyllä. Pienessä kirkonkylässä juorut olivat ikäviä ja muualta tulleena äiti oli helppo kohde. Varsinkin, kun isä oli koko ajan reissussa, mikä oli tietenkin hyvä juorun aihe sekin. Nyt on ollut itselläni jonkin aikaa pahaolo. Liekkö se viikonloppu, kun olin mökillä ja juttelin äidin kanssa sen laukassu. Vai se, että seuraava viikko oli sitä, että stressasin erään kaverin vierailusta. Kyseinen ihminen, kun onnistui muuttamaan hauskan tapaamisen melkoiseksi ongelmaksi, jo ennen kuin edes tuli. Nyt sitten huomaan, että tavallaan tähän pahaan oloon olisi helppo ottaa lasillinen tai pari... ja siksi en ota. Talvella tuli ihan nokko turrutettuia pahaaoloa, kun äiti oli sairaalassa. Ei paljoa, mutta joka ilta sairaalan jälkeen vähän.
Elämä tuntuu turhalta ja turhauttavalta. Liikunta on onneksi tervehdyttävä addiktio ja paskaa oloa voi aina välillä paeta salille. Kunto-ohjaaja kehui minua "voimallisesti lahjakkaaksi", joten ehkä musta sit tulee sellainen muskellimimmi, jos tätä rataa jatkuu :D
Jotain virikettä ja piristystä tähän elämään pitäisi saada. Kuten olen joskus todennut, niin olen ihminen, joka ratkoo kaaosta kaaoksella ja nyt on ollut jo jonkin aikaa tyyntä... Tai ei tyyntä, mutta kuitenkin. Isoista aalloista on selvitty säikähdyksellä. Kuten siitä, että viimeisin deittini onkin yllättäen nyt exän bestis... Ja exän näkemisestä, joka ei kuitenkaan suistanut minua pois tolaltani.
Mutta pitänee tässä katsella tämä lokakuu, että miltä asiat alkaa näyttämään. Joko tämä on vain sellaista normaalia ohi menevää alavirettä tai sitten joudun oikeasti miettimään pitäisikö sittenkin hankkia jotain ulkopuolista apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti