Olen sarastellut tässä viime aikoina ja nyt, kun olo alkaa vakautumaan on ollut aikaa mietiskellä asioita. Kuten edellä kerroin, niin tutkimusmatka omaan menneisyyteen on ollut avartava. Olen löytänyt sellaisia jollain tapaa aina pohjalla olleita asioita itsestäni, jotka olen syystä tai toisesta kieltänyt.
Vapauden kaipuu on aina ollut läsnä elämässäni. Ehkä silloin aikanaan tein valinnan kotikylän pojan ja ensimmäisen mieheni välillä siksi, että jälkimmäinen vaikutti halukkaammalta jakamaan unelmani matkustamisesta ja maailmalle lähtemisestä. No, myöhemmin tajusin, ettei se ollut hän, eikä kyllä toinenkaan mieheni, joka olisi siihen alkanut. Elämäni eri vaiheissa olen antanut monet pakit ihan mukaville tyypeille, joista olen nähnyt, että he haluavat erilaisia asioita, kuin minä.
Vanhoissa päiväkirjoissa mietin lapsien hankkimista ja sitä, olenko siihen valmis. Jossain vaiheessa ajattelin, että luonnollisesti haluan lapsia, mutta se ajatus katosi jonnekin. Ehkä ensimmäisen miehen ongelmiin, tai siihen, että en itse oikeasti lapsia halunnut. Lapsia tärkeämpää minulle oli oma henkilökohtaine vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseäni. Ja mitenhän siinäkin sitten kävi?
Mutta miten nyt? Olen tehnyt päätöksen, etten enää halua lapsia. Päätös on siinä mielessä pysyvää laatua, että odottelen sterilointiaikaa. Tietenkin (koska elämä on arvaamatonta), pieni mahdollisuus asiaan on olemassa, mutta koska en isommin ole lapsia koskaan halunnut, niin mihimpä se tästä muuttuisi?
Muuttaminen pienempään asuntoon on samalla myös osin luopumista pienestä ajatuksesta siitä, että joku muuttaisi tähän kanssani. Tai että ylipäätään asuisin vielä jonkun toisen kanssa. Suhteita saa olla, saattaa tulla ja jotain onkin, mutta perinteinen parisuhde? No katsotaan. Minulla on taipumus ihastua silmittömästi ja sitten taas palata maanpinnalle ja se varmaan jatkuu tulevaisuudessakin. Ja se tuntuu mukavalta. On hienoa tuntea sellaisia tunteita.
On mukavaa, kun on joku, jonka kanssa jakaa asioita ja tehdä asioita. On kuitenkin hirmuinen taakka laittaa se kaikki yhden ihmisen harteille. Minulla on hyviä ystäviä jakamassa arjen iloja ja suruja ja halutessani miesten ihailua, saan sitä kyllä. Pari vuotta elämässäni, jos nyt ei tärkeimpänä tavoitteena, niin kuitenkin isona tavoitteena on ollut parisuhde ja olen kyllä oikeasti yrittänyt sellaista etsiä. Muutamista yrityksistä olette täältä saaneet lukeakin... Mutta se ei enää ole tavoite. Jos sattuu kiinnostava ihminen kohdalle, niin tutustun, mutta en enää ajattele jaettua arkea ja asuntolainaa.
Näiden asioiden ajatteleminen on helpottanut kummasti. Ihan kuin olisi taas palaamassa oikeille raiteille.
Miesasioiden suhteen olen muutaman kerran tapaillut yhtä mukavaa kaveria. En ole mitenkään tyypilliseen tapaani ihastunut, mutta meillä on ihan mukavaa. Mies on älykäs ja aika sivistynyt. Tosin tiedän, että kun sitä älytöntä ihastusta ei ole, niin tämä tuskin on loppuelämän romanssi, mutta ompahan jotain tässä hetkessä.
Juuri sitä minä haluan elämässäni muutenkin. Hyviä ja mukavia asioita tässä hetkessä, tässä elämäntilanteessa. Mahdollisuuksia tehdä kiinnostavia juttuja ja tarttua mahdollisuuksiin, ilman että ensin mietin sitä, mitä mieltä joku toinen on asiasta. Jos haluan vaikka lähteä vuodeksi reissaamaan ympäri maailmaa, niin sitten lähden. En halua enää asunnon, ihmissuhteiden tai työn pidätellä minua.
Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja minä olen niille avoinna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti