Muistelmia ja muutoksen tuulia

Kuvittelin, että muut kirjoitusharjoitukset aktivoisivat blogiakin, eivät aktivoineet, mutta nyt kuitenkin taas täällä.

Tekemäni itsetutkiskeluharjoitus vanhoja päiväkirjoja lukemalla ja kirjoittamalla on tuottanut tulosta. Ensinnäkin on hämmentävää, että kuinka sitä ihminen alkaa uskoa itselleen kertomiinsa valheisiin. Esimerkiksi mietin viimeisimmän avioeron jälkeen usein, miksi eräs nuoruuden aikainen ihastus vieraili unissani usein. Olin muistoissani laittanut henkilön kategoriaan "säännöllinen pano" ja unohtanut kaiken muun. No vanhola päiväkirjoja luettuani totesin, että suhdehan oli kaikkea muuta. Siinä oli ihminen, ainoa ihminen, joka koskaan on luvannut pitää minusta huolta, mitä ikinä minulle tapahtuukin. Ihminen, joka ensimmäisenä sanoi rakastavansa minua ja ihminen, joka oli valmis laittamaan oman elämänsä sivuun aina, kun tarvitsin häntä. Ihminen, joka katsoi sivusta välillä täysin päättömiä sekoiluitani ja hyväksyi minut silti sellaisena, kuin olin.

Olin unohtanut kaiken tuon, mutta ilmeisesti alitajuntani sen muisti ja säännöllisesti lähetti minulle hänestä unia. Päiväkirjoja lukiessani tuli sellainen olo, kuin joskus elokuvaa katsoessa, kun näkee päähenkilön tekevän vääriä valintoja ja tekee mieli huutaa ääneen, että "toope! älä nuin tee!, etkö sä tajuu!!!" Mutta siis elämä meni niin, etten valinnut tätä ihmistä, vaan valitsin miehen, josta tuli sittemmin ensimmäinen aviomieheni, jossa toki oli hyviäkin puolia, mutta joka itsekin sanoi, ettei oikein osannut olla tukenani, koska koki, etten tukea tarvitse ja joka oli hyvin säästeliäs rakkauden tunnustuksissaan.

Toisaalta elämä olisi varmasti ollut hyvin erilaista, jos olisin alkanut aikanaan seurustelemaan kotikylän pojan kanssa. Hyvin toisenlaista...

Päiväkirjoista nousi esille myös melkoinen sekoilu. Normaalistikin kaiketi aikuistuva ihminen saattaa bilettää ja käyttää paljon alkoholia, mutta kyllä varmasti jo tuolloin oli olemassa pohja siihen, mikä myöhemmin kulminoitui toisen aviomiehen kanssa.

Teksisi mieli laittaa tuolle nuoruuden rakkaudelle viestiä ja pyytää anteeksi. Mutta eräistä yhteisten ystävien puheista päätellen en ehkä halua enää vuosien jälkeen sekoittaa hänen elämäänsä.

Monta muutakin ihmistä päiväkirjoista nousi esille. Ja sieltä nousi esille kuva tavattoman älykkäästä, mutta sosiaalisesti kömpelöstä nuoresta naisesta, joka haki hyväksyntää ja jolla oli hankaluuksia sopeutua ympäristöön. Sieltä nousee myös esiin ystävien merkitys.

Ystäviin liittyy toinen muistojen kertoma valhe. Elikkä päiväkirjojeni mukaan tiesn, äidin olleen mielisairaalassa ja puhuin silloin jopa asiasta isän kanssa. Pyöritin yksin minun ja isän taloutta, yritin käydä lukiota ja osallistuin varmaan miljoonaan erilaiseen vapaaehtois ja harrastusaktiviteettiin. Mutta itselleni olen väittänyt (muistoissa), että luulin äidin olevan astman takia laitoshoidossa. Minulla on tunne, etten juuri kenellekään kertonut äidin hoidossa olosta. Pitäisi varmaan kysyä sen aikaisilta kavereilta, tiesivätkö he sen, että asuin yhden loppu kesän ja syksyn isän kanssa kahdestaan äidin ollessa mielisairaalassa. Jostain syystä luulen, että en juuri asiasta puhunut. Se kun sattui vaiheessa, jossa kaveripiirini vaihtui yläasteelta lukioon siirtyessäni.

Otsikkona taisi olla... mustoja ja muutoksen tuulia...
Elikkä ne muutokset. Itsetutkiskelu on nostanut esille myös vanhoja haaveita ja ymmärrystä omasta itsestäni. Vapaus on aina ollut minulle tärkeä asia, mahdollisuus joka hetki valita uudelleen. Välillä ja varsinkin parisuhteissa se on päässyt unohtumaan. Viimeisten viiden vuoden aikana olen kouristuksenomaisesti yrittänyt "asettua aloilleen". Olen saavuttanut työssäni isoja asioita ja hankkinut itselleni hienon kodin, mutta silti olen tyytymätön.

Muutoksen siemen lähti siitä, kun naapuri aikoi pyytää tutulta kiintistönvälittäjältä arvion kodistaan. Pyysin siis että sama välittäjä kävisi katsomassa tämänkin. Välittäjän arvio asunnosta yllätti positiivisesti ja kyllä... nyt tämä aikanaan unelmoitu ja syksyllä hartaudella rempattu kämppä menee myyntiin.

Halvempi asunto antaa enemmän mahdollisuuksia. Sen voi helpommin myydä tai vuokrata, jos haluaa vaihtaa maisemaa. Se mahdollistaa opnto- vuorottelu- ja muut vapaat ja ennen kaikkea se takaa sen, että on mahdollista matkustella huolettomammin. Hieno asunto, ihana piha ja muut eivät ole minulle itseisarvoja.

Hurjaa... päätöksen syntyminen tuntuu helpottavalta. Muuttaminenhan ei ole mukavaa, mutta se menee. Oleellista on se, että pitkästä aikaa olen innoissani siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.