Kymmenen vuotta sitten putosin kaninkoloon ja siihen astinen elämäni alkoi hajota. Hetkittäin luulin jo kuolleeni ja joutuneeni helvettiin. Kaikki mihin olin uskonut ja luottanut muutti muotoaan. On vaikeaa kuvailla sitä irrationaalista tunnetta, kun tulee kotiin työmatkalta ja puoliso sanoo, että on päättänyt että erotaan. Siitä lähdetään sitten yhdessä teatteriin, ilta huipentu siihen, että tanssimme valssia eräässä ravintolassa.
Olihan meillä ollut vaikeaa, yksi parisuhteen keskeinen elementti, seksi, ei kuulunut meidän parisuhteeseemme, mutta silti. Ihminen, joka oli melkein kymmenen vuotta ollut paras ja välillä ainoa ystäväni ei enää halunnutkaan olla kanssani. Elämä muuttui kertaheitolla täysin irrationaaliseksi. Yritin löytää itseäni ja oppia hyväksymään itseni. Se oli yllättävän vaikeaa, koska suhteen aikana juuri sen oleellisen puutteen takia itsetunto oli tiessään. Sattui outoja juttuja ja kohtaamisia. Liikuin parikymppisten opiskelukavereideni kanssa ja valitettavasti omaksuin heidän arvojaan sen sijaan, että oliksin pohtinut omiani.
Juuri kun olin saamassa pakettia vähän kasaan, isä kuoli. Täysin yllättäen. Samassa syssyssä ollut suhdeviritelmä osoittautui virheliikuksi. Minun mennessäni äidin luo isän kuoleman jälkeisenä päivänä tuo miesystävä meni toisen naiksen luo (kun meidän sopimastamme viikonlopun vietosta ei tullut mitään) ja sanoi puhelimessa vielä, että "eihän haikttaa". En osannut reagoida, vähän myöhemmin osasin, kun samainen tyyppi mustasukkaili siitä, että juttelin liian pitkään erään vanhan perhetutun kanssa.
Tässä saumassa eräällä nettiforumilla, jossa usein kävin eräs hyvä nettituttuni hokasi, että samalla forumillahan on toinenkin "vastaeronnut". Siitäpä sitten alkoi tapahtumasarja, jossa tapasin mukavan ja fiksun oloisen miehen, joka oli todella huomaavainen, eikä yrittänyt ensitapaamisella (eikä toisellakaan) vielä pöksyihin. Mies sai minut tuntemaan itseni pitkästä aikaa erityiseksi, eikä mikään rahasumma tuntunut olevan liian iso investoitavaksi yhteiseksi iloksi.
Siitä, mihin se suhde johti ja sen seurauksista olettekin saaneet täältäkin lukea.
Välillä tuntuu edelleen, että olen siellä kaninkolossa. Ehkä sitä eroa edeltävänä kesänä löinkin vaelluksellani pääni pahasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti