Mutta sitten juuri kun oltiin puhuttu myös siitä, ettei min ulla ole juuri kiinnostusta löytää uutta ihmissuhdetta, hän sanoo näkevänsä minulla elämänkumppanin. Intohimoisen ja rakastavan suhteen. Hänen mukaansa toinen osapuoli jopa "metsästää" minua. Ensimmäinen ajatukseni oli se, että hän näkee menneisyyteni (no rakkauttahan siinä ei ollut, mutta kyllä toisen halu omistaa ja se intohimo). Mutta hän vakuutti, että kyllä se on tulossa. Suoraan sanottuna koko ajatus ahdisti.
No, vaikka kyseisen ihmisen henkisiin lahjoihin uskonkin, niin mielestäni hän ei ole ennustaja, eikä ole sitä omien sanojensakaan mukaan, mutta... Kun nyt olen tänä kesänä sitä kumppanuus asiaa miettinyt, niin tuollaisen ennustuksen jälkeen lävähtäneet suojaukset, kiellot ja muut vastareaktiot lienee kertovat omaa kieltään valmiudestani uuteen suhteeseen. Mikä tahansa sitoutuminen tuntuu ahdistavalta. Irtonumeroita voisin EHKÄ harrastaa, mutta kaikin paikoin moraalini ei anna siihen periksi. Tai siis antaa, mutta ajatus miehestä, joka lähtee satunnaisiin suhteisiin on niin ellottava, että jätän asian itsekin väliin. Juhannus oli tietenkin asiassa poikkeus. Kyseessähän ei ollut varsinainen irtotapaus, eikä sitoutuminenkaan, vaan pikemminkin hieman ystävän tarjoamaa läheisyyttä.
Elikkä mutkikasta, hyvin mutkikasta. Mutta saimpahan paljon mietittävää ja ehkö joskus alan jollain toisella foorumilla kirjoittamaan niistä muista asioista. Sitäkin pitää fundeerailla. On se vaan elämä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti