Miten hemmetissä onnistun tässä aina? Tai siis pikemminkin niin, että miksi näin aina tuntuu tapahtuvan, miksi ei ole sellaista mahdollista välimallia? Ongelma on siis siinä, että nyt minulla olisi sellainen potentiaalinen kesäkolli kuvioissa. Tuntuu vaan olevan vähän turhan ihastunut. Onneksi sentään tiedostaa asian itse. Totesi tuossa, että yrittää olla olematta liian tyrkky, vaikka olisi periaatteessa valmis kanssani ihan mihin tahansa. Jep, ollaan tavattu kahdesti. Missä on mun kohdalla ne miehet, jotka haluaa nähdä satunnaisesti ja kattella asioita ihan rauhassa? Jos joku kiinnostuu, niin sitten sillä alkaa heti kiilua vähintäänkin yhteen muuttaminen silmissä (jos ette usko, niin muistuttaisin, että olen ollut kahdesti naimisissa ja useampi, kuin yksi tyyppi on esitellyt minulle talonpohjapiirroksia ja ollut parin viikon jälkeen sitä mieltä, että me ollaan pari).
Onneksi (siis ONNEKSI) olen oppinut olemaan itse vähän pidättyvämpi. Ja onhan tässä tyypissä jokunen sellainen ominaisuus, jotka eivät varsinaisesti vetoa. Siis muutakin, kuin innokkuus. Ensimmäinen on alkoholi (miksi tähän aina tullaan?) hän ei juo sinällään paljoa, mutta usein. Elikkä käytännössä kalja-pari illassa. Joka ilta. Tai siis enhän minä nyt toki voi asiasta olla ihan varma, mutta siltä asia vähän näyttää ja kuulostaa. Toinen epäilyttävä asia on tyypin suhtautuminen omaan elämäänsä. Kaksi vuotta on ollut sinkkuna ja kämpän sisustus on tasoa patja lattialla. Ruokailu sitä, että syö jos sattuu muistamaan ja raha-asiat on jossain vaiheessa kusseet kunnolla, mutta ne sentään nyt ovat järjestymässä.
Minusta olisi oikein mukavaa, jos miehellä olisi asiat itsellään lähtökohtaisesti kunnossa ja olisi tyytyväinen elämäänsä sellaisena, kuin se on. Puolielämää elävät tyypit, jotka odottavat sitä, että kuvioihin astuisi se nainen, joka antaa kaikkeen tarkoituksen, epäilyttävät.
Plussiin sitten. Kivan näköinen, sellaisella tavattoman pitkällä, laihalla, mutta lihaksikkaalla tavalla.Huumorintajuinen, ymmärtää sen, ettei ala liikaa minua ahdostelemaan. Laittaa ihan helvetin hyvää ruokaa. Hyvä työ ja ammatti. Ja plussaa on tietenkin myös se, että hän pitää minua maailman ihanimpana naisena, joka on paljon enemmän, mkuin mitä hän on osannut toivoa.
Saatan olla skeptinen, mutta pelkään, että osa minun "viehättävyyttäni" on se, että olen varsin hyvässä taloudellisessa asemassa. En mikään rikas, mutta tyypin silmissä, jolle palkasta jää kiinteiden kulujen ja ulosoton jälkeen vain jokunen satanen vaikutan varmasti hyvältä saaliilta. Kyynistäkö? Onhan se, mutta elämä on siihen opettanut.
Summa summarum. Ei taida tämä olla "se oikea", eikö kyllä toistaiseksi käyttökelpoinen "vääräkään". "Ihan kiva" ei oikein taida riittää minkäänlaisen suhteen pohjaksi. Ja pliis, maailmankaikkeus... onko se nyt niin vaikeeta toimittaa elämääni edes yksi ihan oikeesti raitis mies? Ees tilapäisesti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti