Kun tajuaa olevansa ihan väärän ihmisen seurassa.

Siis olen tapaillut tuossa jossain menneessä blogissa mainitsemaani miestä viime aikoina. Tai "tapaillut" on ehkä turhan voimakkaasti ilmaistu. Ollaan nähty muutaman kerran, yleensä baarissa ja olen roudannut hänet sitten kotiin. Pari kertaa ollaan nähty muuten, eli hän on käynyt kylässä. Nyt ei oltu nähty vähään aikaan ja eilen sitten nähtiin. Olin ystävieni kanssa baarissa ja laitoin hänelle viestin, missä ollaan. Mies oli aika hyvässä humalassa, joskaan ei alkuun häiritsevästi. Kävin kuskaamassa kaverit kotiin ja oltiin sovittu, että lähdetään sitten syömään ja meille. No... hänellähän piti saada vielä pari olutta. Alkoi tuntua vähän ikävältä. Lopulta päästiin sinne pizzalle. Itse olisin ottanut sapuskat matkaan, mutta hän halusi syödä ne paikanpäällä. Siinä tilanteessa alkoi hävettää. Ruokailuvälineet eivät pysyneet käsissä ja mies nuokkui kebabannoksen käällä niin, että olin varma, että kohta hän sammuu. Ainoa lohtu tilanteessa oli, että paikassa ei ollut tuttuja.... kunnes... 

....Sisään astui tutun näköinen heppu. Tajusin tuntevani kaverin. Ihminen, johon olin ollut melkoisen ihastunut, mutta kun hän oli seurustellut (ei tosin enää) ja kun itsellä oli noita muita kuvioita. Miehen kasvoille kohosi ilahtunut tunnistamisen ilme. Nyt tullaan saippuaoopperamaiseen kohtaukseen. Mihen ilme, olemus ja kaikki säteilivät ilahtumista minun näkemisestäni. Itse taas tajusin olevani ihan väärän miehen seurassa. Kohtauksessa emme kuitenkaan juosseet hiukset hulmuten toistemme käsivarsille, vaan seuralaiseni yritti siinä lääppiä ja ilme muuttui epävarmaksi ja pettyneeksi. Minua hävetti. Seuralaiseni käytös oli hävettänyt jo ennen tapausta, mutta tuossa tilanteessa hävetti entistä enemmän. Tajusin, että en tosiaankaan halua olla se känniääliön kourittavana oleva naisihminen (ok... tämä on ehkä jo hieman epäreilua seuralaistani kohtaan). 

Nyt sitten yöllä ja tänään olen selvitellyt fiiliksiäni. Miettinyt, että onko tässä nyt kyse annoskateudesta... seuralaiseni vain sattui olemaan liian kännissä, niin joku toinen tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Vai jostain muusta. Niin tyhmä en ole, että kuvittelisin, että tuo toinen nyt ehdottomasti olisi minulle "se oikea", mutta sen verran se kuitenkin avasi asiaa, että siinä oli kaksi miestä, joilla kummallakin seuraavana päivänä kohtuullisen tärkeää tekemistä, niin toinen oli (ainakin vaikutti olevan) selvinpäin ja toinen taas oli ympäri päissään. Tajusin myös, että en enää vain halua olla kännisten miesten seurassa lapsenvahtina, katsomassa, että ihan koko naama ei ui soosissa. Haluan uskoa, että on myös miehiä, jotka osaavat ottaa alkoholia ja osaavat ja haluavat tutustua toiseen ihmiseen ilman sitä. 

Että tästä lähdetään... Taas meni yksi hyvin alkanut ihmissuhde kuningas alkoholille. Enään en ala sen kanssa miehistä kilpailemaan. PISTE.