Tärkeitä asioita

Viime aikoina olen pohtinut, mitkä asiat ovat elämässäni tärkeitä, Listataampa niitä tähänkin.

1. Vapaus. Vapaus olla ja mennä niinkuin haluaa. Vapaus olla välillä vähän hölmö. Vapaus olla vihainen ja kiukkuinen, mutta toki myös onnellinen. Noon hassulta kuin se jostain saattaa tuntua, niin kotonani sohvalla kirjaa lukiessani saattaa vapauden tunne iskeä päälle melkein pakahduttavalla voimalla. Saan olla tässä ja tehdä mitä haluan. Matkoilla vapaus korostuu vielä enemmän. Kenellekään ei kuulu hyppäänkö tuohon junaan vai johonkin toiseen. Toki vapaus on myös pelottavaa. Välillä huomaan nöllöttäväni vain kotona, koska en "osaa" lähteä minnekkään. Niinhän ne häkkilinnutkin kuulemma tekevät. Eivät lennä pois, vaikka häkin ovi on auki. Mutta pienin askelin tätäkin on opeteltava.

 2. Henkisyys. Tänään minulle todettiin, että epävarmuus eräässä asiassa johtuu todennäköisesti siitä, että en ole ihan varma minkä polun elämässäni valitsen. Valon vai pimeyden. Tai pikemminkin voisi sanoa, kuten eräässä tuomari Dee (kirj. Robert van der Gülick) kirjassa taolaismunkki toteaa: "Valaistumiseen on kaksi tietä, avata siipensä ja lentää kuin lohikäärme tai puskea päätään maahan, kuin mato." Eli olenko valmis uskomaan asioita edetäkseni. Omalta osaltani myös se, että olenko valmis hyväksymään valon itsessäni. Asia on yllättävän vaikea. Olen aina vastustanut ajatuksia uskoon tulosta, valaistumisesta jne. Ei luulisi olevan vaikeaa myöntää, että on pohjimmiltaan aika hyvä ihminen ja haluaakin olla sellainen, mutta vaikeaa se silti on. Uskonnollisesta näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että minulle on vaikeaa hyväksyä puhtaan rakkauden ja korkeimman voiman olemassaoloa. On helpompaa uskoa peliin ja kaupankäyntiin. MUTTA nyt kun olen löytänyt itsestäni jonkinlaisen henkisyyden, niin taitaa olla kuten ne muutamat selvinnäkijät ovat sanoneet. Ei tässä oikeastaan enää ole muita teitä.

3. Kiitollisuus. Joka päivä elämässä oleva voima. Kiitollisuus siitä, että on mitä on. Siitä, että on päässyt elämässä tähän pisteeseen, että asiat ovat hyvin. Kiitollisuus siitä, että minä olen minä, saan olla vapaa ja saan harhailla noilla henkisillä poluillani kuten haluan. Kiitollisuus maailman kauneudesta.

 4. Raittius. Pieni askel terveisiin elämäntapoihin, jotka ovat jossain kaukaisuudessa tavoitteena. Asia, joka mahdollistaa henkisyyden ja vapauden. Elämään on tullut raittiuden myötä käsittämättömän paljon aikaa. Hyvät ja huonot asiat tuntuvat voimakkaampina. Tietynlainen alituinen tyhjyyden tunne on alkanut häipyä. Tunne siitä, että pitää olla baarissa loppuun asti, kun "juuri tänään voi tapahtua jotain tosi hienoa". Ja paskat. Ei tapahdu. Voin istua kaverin kanssa baarissa limpparilasillisen kanssa ja katsella ihmisiä ja lähteä kotiin. Ei tarvitse hakea koko aikaa jotain. Luulen, että raittius on parantanut itsetuntoani ja erityisesti itsekunnioitusta. Pidän itseäni nykyisin parempana ihmisenä.

 5. Ajatukset. Liittyy oikeastaan kaikkiin noihin muihin, mutta todella nautin olla oman pääni sisällä, silloinkin, kun masentaa ja tuntuu pahalta. Olen huomannut olevani kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Pienenä kitkerähkönä ajatuksena tässä asiassa tulee mieleen Kitkerien neitsyiden biisi "Feministi", jossa lauletaan: "...jos nainen ei saa kunnon panoa, hän voi kiinnostua yhteiskunnasta..." Mutta siis ihan tosissaan. Mietin, että mihin veromarkkojani laitetaan. Millaisia asioita haluasin kehittää ja mahdollistaa. Hassuja ajatuksia ihmiseltä, jolla ei välttämättä aina ole ollut niin kovin itsenäisiä ajatuksia. Tai sanottakoon, että ehkä olisi ollut, mutta elämä ei ole antanut asioita ajatella. En välttämättä edelleenkään halua ajatella kaikkea. Välillä maailman pahuus tuntuu musertavalta. Ihan yleisellä tasolla tai yksittäin.

Minua hirvittää nähdä kännisiä naisia keskellä päivää kaupungilla (minä voisin olla tuossa) tuntuu pahalta lukea perhesurmista (aika todennäköinen kohtalo minullekin, tosin en tiedä kuka olisi tappanut ensin ja kenet). Minua hirvittää se, että ymmärrän joidenkin sellaisiin tekoihin syyllistyneiden mielenliikkeitä aika hyvin. Jo 1999 Sanna Sillanpään tapauksessa totesin silloiselle miehelleni, että ainoa ero minun ja Sillanpään välillä oli, että minä en lähtenyt ampumaan. Masennus, ahdistus ja yksinäisyys, kaikki ne elementit olivat käsillä. Ehkä olisin lähtenytkin ampumaan, jos en olisi ollut naimisissa... Tai jos en olisi ollut silloisen mieheni kanssa, niin ehkä en olisi ollut niin yksinäinen ja ahdistunut. En tiedä.

Nyt kun katsoo taaksepäin, niin kauas on tultu siitä hyvin masentuneesta tytöstä silloin. On aika ymmärrettävää, että hän sortui sitten toiseen huonoon suhteeseen erottuaan ensimmäisestä. Nykyisin masennus on enemmän satunnaista. Tilannesidonnaista. Edelleenkään en oikein ymmärrä, mikä pointti tässä elämäksi kutsutussa hommassa on, mutta eipä sillä nyt niin väliä. Katsotaan mihin elämä heittää ja mitä tapahtuu. Onhan se nyt uteliaisuuskin joku syy elämiseen.