Tyhjyys

Valehtelisin, jos sanoisin viime viikkojen olleen jotenkin helppoja. Eivät ole olleet. Töissä kaikki kaatuu päälle ja ei voi kuin ihmetellä, miksi ihmeessä otin vastaan ylimääräisiä velvoitteita. Tai oikeastaan tiedän. Ajattelin, että ylimääräiset vastuulliset tehtävät saisivat minut tuntemaan itseni tarpeelliseksi. Tosiasiassa saan pääasiassa paskaa niskaani, mutta itsepähän läksin hommaan, joten mitäpä sitä itkemään.

Monta muutakin asiaa olen aloittanut tämän syksyn aikana täyttääkseni elämääni, yrittänyt löytää paikkaani maailmassa, mutta eipä sitä tunnu löytyvän. Viime viikolla hammaslääkärissä ollessani tuijottelin kattoon kiinitettyä aforismi kylttiä, yksi aforismeista oli "murheet voi kantaa yksinään, mutta onneen tarvitaan kaksi". Kiitti vaan siitäkin lohdutuksesta. Valitettavan totta se on, pienet onnenhetket haipuvat todella nopeasti jonnekin kaukaisuuteen, jos ei ole ketään kenen kanssa ne jakaisi.

Minun ongelmani on se, etten halua olla häiriöksi. En soita kavereille, kun tietyn pisteen jälkeen ei enää jaksa aina olla se, joka ottaa yhteyttä. Minulla on myös usein tunne, että "häiritsen" ihmisiä. En halua tehdä itsestäni numeroa. Menneisyyteni takia olen joka porukassa "uusi", eli on vain hyvin harvoja ihmisiä, jotka tunnen pitkältä ajalta. Heidän kanssaan tuota häirintä ongelmaa ei ole. Valitettavasti heistä useimmat eivät asu samalla paikkakunnalla.

Olen ihminen, joka tietää, miten tavoitteisiin päästään ja miten unelmat toteutetaan. Ongelma vain on se, ettei minulla ole unelmia, eikä haaveita. Minä en tiedä mitä minä haluan tai tiedän, eli en halua yhtään mitään. Miten ihminen voi oppia haluamaan asioita ja uneksimaan asioista? Buddalaisten mukaan halusta irtipäästäminen on jotenkin ihailtavaa. Voi olla, mutta sen jälkeen eläminen on pelkkä taakka. Tavoitteet ja unelmat kuuluvat elämään ja antavat elämälle tarkoituksen. Keinotekoiset tavoitteet eivät siinä auta, tämä on jo nähty esim. opiskelujen ja muiden kanssa moneen kertaan.

Viime aikoina olen alkanut pohtia onko ongelma siinä, etten uskalla uneksia. Että unelmani olisivat niin erilaisia, tai "vääriä", ettei minulla ole siihen rohkeutta. Olisi helppoa uneksia vähän paremmasta työstä/asunnosta/autosta/rakkaudesta/hoikkuudesta mutta ne eivät ole minun unelmieni aiheita. Elämä on ollut niin turbulenttia aikanaan, että nyt haluan takertua siihen turvallisuuten, mikä minulla on. En halua liikaa keikuttaa tätä kiikkerää paattiani.

Niin ja mitä siihen minun mahdolliseen elämänmuutos kaavailuuni tulee, niin ilmeisesti se meni mönkään. Mikäs siinä, pettymyksiinkin on totuttava. Harmi että sen asian suhteen heräsin vähän liian myöhään, enkä osannut satsata asiaan tarpeeksi.