Tässä pari päivää sittenkotonani tuli käymään henkilö, jonka oli tarkoitus esitellä remontti suunnitelmaa (kyllä, olen ajatellut ensi kesänä teettää vähän jatkoa viime kesän rempalle). Ensimmäinen asia, jonka tyypissä huomasin oli vanhan viinan (tai oikeastaan aika tuoreen) löyhkä. Ajankohta oli iltapäivä. Kyllähän tyyppi osasi asiansa ja esitteli systeemit, mutta minä en voinut oikein keskittyä muuhun, kuin siihen, että tyypillä oli tainnut joko edellisilta venähtää tosi pitkäksi tai lounas oli ollut kosteahko. Lisäksi huomasin tarkkailevani toisen käytöstä miettien, kuinka humalassa hän oli. Ja olihan niitä selviä humalaisen elkeitä, kun osasi katsoa, Tarjouksen saatuani totesin miettiväni asiaa ja tyyppi suori matkoihinsa.
Tapaus kuohautti jonkin verran. Ensimmäinen ajatus oli inho. Toinen, joka tuli myöhemmin oli se, että enkai minäkin ole joskus ollut töissä noin haisevana. Toisaalta minä nyt en koskaan toisten koteihin työssäni työntynyt. Mutta itseinhokin nosti päätään.
Mietin, että mikä siinä nyt niin tavatonta oli, oliko se nuo omat kokemukset kohmeloisista työpäivistä, vai omat epämiellyttävät kokemukset toisista kännisistä ihmisistä kotona. Minulla ei ole mitään ongelmaa tavata humalaisia ihmisiä esim. baarissa, eikä sittenkään, vaikka joku hyvä kaveri tulisi parin oluen jälkeen kylään, mutta... Vieras ihminen, viinalta haissen tulee minun kotiini... Vieläkin inhottaa :( Luulen, että oleellisinta asiassa oli se, että viinan haju, vieraassa miehessä, kun itse on selvinpäin, on se avain juttu tässä. Viinalta haiseviin miehiin kotonani, kun on liittynyt se turvattomuusefekti. Ei tosin aina. Pikkutyttönä ollessani isä joi harvoin ja jos meillä kotona joku otti alkoholia, sitä otettiin kohtuudella ja kaikki olivat iloisia. Exä ykkönen taas ei kotona yksin juonut ja jos oli ollut juomassa kavereiden kanssa oli yleensä kotona sitten hyvinkin kiltti. Mutta se saamarin yksi sankari, joka muutenkin on elämääni turmellut, niin on tuon turvattomuuden tunteen minuunkin iskostanut.
Toisaalta taas tuli mieleen, että ehkä kyse ei olekaan vain minusta. Eiköhän tuo nyt nykyaikana ole jo aika törkeää käytöstä tulla myyntimiehenä ja suunnittelijana toisen kotiin siinä kunnossa. Ehkä joskus 70-80-luvulla oli toisin. Kuten sanottuna, YÄK. Jos kilpailijan edustaja on selvinpäin, niin taitaa saada tilauksen, vaikka tarjous olisikin vähän korkeampi.
(ko. tyypin käytös oli muutenkin minusta tökeröä, kyseli ensin puhelimessa ja sitten vielä tullessaan, että onhan isäntä varmasti paikalla... mikä v***n isäntä? Kun en tarvinnut isäntää remonttiin aikaisemminkaan, kun sitä itte tein, niin en sitä nyt teetettävän rempan takia ala hommaamaan. Ehkä mie osaan ihan itte päättää millaset kaapinovet haluan ja tehä tilauksen...)
torstai 31. maaliskuuta 2011
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Kipuilua ja parempaa
Muutama päivä on ollut yhtä h***tä. Joka paikkaan sattuu. Fibro jyllää elimistössä ja tiukka linja lääkkeisiin alkaa löystyä. Ehkä vielä menen joku päivä hakemaan reseptiä. Mutta en vielä.
Kiintoisaa on, että tällä kertaa tauti toi ensin unet exästä. Unet, joissa hän jatkuvasti tuli jossain vastaan, enkä saanut kavereilta tukea välttelemisessä. Sitten tulivat menetys unet. Yöllä heräsin ja tajusin karottaneeni jonkun todella tärkeän ja sitten etsin sitä ympäri kämppää löytämättä. Tuntuu, että joku on käynyt luvatta asunnossani ja vienyt sen. Lopulta, kun herään kunnolla, tajuan ettei minulla sitä etsimääni tavaraa ole koskaan ollutkaan.
Menettämisen pelko ja luottamuksen puute. Siinäpä ne avain asiat elämässäni tai itseasiassa avain ongelmani. Kumpanenkaan ei liene kovin hämmästyttävä juttu, jos asiaa tarkemmin ajattelee. Useammankin kerran elämässäni olen joutunut jättämään hyvin paljon taakseni ja siirtymään uuteen. Ja kodin suhteen... no äidin ja isän kanssa asuessa saatoin luottaa, että kotona oli kaikki kunnossa, kun tulin takaisin. Exä nro 1 nyt ei paljoa ikäviä ylläreitä järjestänyt, mutta joitain kuitenkin. Exä nro 2 kanssa taas mihinkään ei voinut luottaa. Kerran kotiin tullessa oli kirjoja revitty. Toisen kerran minun tärkeät paperit leviteltu pitkin lattioita ja kolmannella kerralla kukat hävitetty.
Mulla on nyt oikeestaan kaikkea, mitä toivoa sopii. Elämä on mallillaan, kiva työ, kaunis koti, eikä rahastakaan tee tiukkaa. Aika usein mietin, että voiko tämä olla tottakaan. Totta kai sitä voisi olla hoikempi tai ainakin osata syödä terveellisemmpin, mutta toistaiseksi sillä saralla riittää se viinan juonnin lopettaminen ja säännöllinen liikunta.
Viinan poisjättäminen on ollut hyvä valinta, vaikka eipä tässä reilun kuukauden jälkeen vielä kovin passaa leuhottaa. Oon paljon miettiny mm. sitä, kuinka fibro vaikuttaa pahimmillaan ollessa muistiin ja keskittymiseen ja kuinka epätodellisen tunteen se saa aikaan, Maanantainakin, jos en olisi varmasti tiennyt olisin saattanut kuvitella, että olen kännissä tai ainakin pahassa kohmelossa. Yhtään enempää ei tee mieli aivojaan enää marinoida.
Olen miettinyt tuota omaa suhdettani alkoholiin. Olen etsiskellyt aiheesta tietoa ja pohtinut, että olenko alkoholisti. Sanoisin, että en siinä mielessä, etten ole ollut aineesta riippuvainen. Mutta entisen menon jatkaminen olisi siihen todennäköisesti johtanut. Henkisellä ja emotionaalisella tasolla taas alkoholi assosioituu hyvin negatiivisiin asioihin. Pidän sitä vastenmielisenä ja sen käyttö on siinä mielessä ollut minulle ongelmallista. Se on vaivannut mieltäni ihan liikaa.
Viimeisen kuukauden ajan olen asiaa vatvonut ja siitä puhunut ja nyt olen alkanut saada siitä tarpeekseni. En enää halua edes miettiä sitä. Ja mitä vähemmän puhun siitä, sen parempi. Toistaiseksi kuitenkin asiaa tulee vielä vatvottua ja varmaan ainakin tiettyjen ihmisen kanssa aika paljonkin.
Kahden päivän kärvistelystä huolimatta elämä tuntuu hyvältä. Lisäksi näyttää tarjoutuneen vallan yllättävä mahdollisuus elämässä. Meinasin ensin sanoa sille ei, mutta mitä enemmän asiaa olen miettinyt, niin sitä kiinnostavammalta se tuntuu. Haaste, mikä haaste, mutta ehkä se myös tuo jotain positiivista elämään. Eihän sitä tiedä, jos ei kokeile :)
Kiintoisaa on, että tällä kertaa tauti toi ensin unet exästä. Unet, joissa hän jatkuvasti tuli jossain vastaan, enkä saanut kavereilta tukea välttelemisessä. Sitten tulivat menetys unet. Yöllä heräsin ja tajusin karottaneeni jonkun todella tärkeän ja sitten etsin sitä ympäri kämppää löytämättä. Tuntuu, että joku on käynyt luvatta asunnossani ja vienyt sen. Lopulta, kun herään kunnolla, tajuan ettei minulla sitä etsimääni tavaraa ole koskaan ollutkaan.
Menettämisen pelko ja luottamuksen puute. Siinäpä ne avain asiat elämässäni tai itseasiassa avain ongelmani. Kumpanenkaan ei liene kovin hämmästyttävä juttu, jos asiaa tarkemmin ajattelee. Useammankin kerran elämässäni olen joutunut jättämään hyvin paljon taakseni ja siirtymään uuteen. Ja kodin suhteen... no äidin ja isän kanssa asuessa saatoin luottaa, että kotona oli kaikki kunnossa, kun tulin takaisin. Exä nro 1 nyt ei paljoa ikäviä ylläreitä järjestänyt, mutta joitain kuitenkin. Exä nro 2 kanssa taas mihinkään ei voinut luottaa. Kerran kotiin tullessa oli kirjoja revitty. Toisen kerran minun tärkeät paperit leviteltu pitkin lattioita ja kolmannella kerralla kukat hävitetty.
Mulla on nyt oikeestaan kaikkea, mitä toivoa sopii. Elämä on mallillaan, kiva työ, kaunis koti, eikä rahastakaan tee tiukkaa. Aika usein mietin, että voiko tämä olla tottakaan. Totta kai sitä voisi olla hoikempi tai ainakin osata syödä terveellisemmpin, mutta toistaiseksi sillä saralla riittää se viinan juonnin lopettaminen ja säännöllinen liikunta.
Viinan poisjättäminen on ollut hyvä valinta, vaikka eipä tässä reilun kuukauden jälkeen vielä kovin passaa leuhottaa. Oon paljon miettiny mm. sitä, kuinka fibro vaikuttaa pahimmillaan ollessa muistiin ja keskittymiseen ja kuinka epätodellisen tunteen se saa aikaan, Maanantainakin, jos en olisi varmasti tiennyt olisin saattanut kuvitella, että olen kännissä tai ainakin pahassa kohmelossa. Yhtään enempää ei tee mieli aivojaan enää marinoida.
Olen miettinyt tuota omaa suhdettani alkoholiin. Olen etsiskellyt aiheesta tietoa ja pohtinut, että olenko alkoholisti. Sanoisin, että en siinä mielessä, etten ole ollut aineesta riippuvainen. Mutta entisen menon jatkaminen olisi siihen todennäköisesti johtanut. Henkisellä ja emotionaalisella tasolla taas alkoholi assosioituu hyvin negatiivisiin asioihin. Pidän sitä vastenmielisenä ja sen käyttö on siinä mielessä ollut minulle ongelmallista. Se on vaivannut mieltäni ihan liikaa.
Viimeisen kuukauden ajan olen asiaa vatvonut ja siitä puhunut ja nyt olen alkanut saada siitä tarpeekseni. En enää halua edes miettiä sitä. Ja mitä vähemmän puhun siitä, sen parempi. Toistaiseksi kuitenkin asiaa tulee vielä vatvottua ja varmaan ainakin tiettyjen ihmisen kanssa aika paljonkin.
Kahden päivän kärvistelystä huolimatta elämä tuntuu hyvältä. Lisäksi näyttää tarjoutuneen vallan yllättävä mahdollisuus elämässä. Meinasin ensin sanoa sille ei, mutta mitä enemmän asiaa olen miettinyt, niin sitä kiinnostavammalta se tuntuu. Haaste, mikä haaste, mutta ehkä se myös tuo jotain positiivista elämään. Eihän sitä tiedä, jos ei kokeile :)
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Outo elämäntilanne
Olen lomaillut tämän viikon. Alkuviikosta kävin reissusta ja löysin taas yhden "uuden-vanhan" puolen itsestäni. Kiertelin yhden koko päivän vieraan kaupungin taidenäyttelyitä ja nautin täysin siemauksin. Näin hyviä ystäviä ja puhuin. Kerroin juomattomuudesta ja siitä miltä äidin kuolema on tuntunut. Kuulin hyviä ja huonoja kuulumisia. Onneksi pääasiassa hyviä tai ainakin toiveikkaita. Istuin kahviloissa ja katselin ihmisiä. Olin käsittämättömän kiitollinen siitä, että pääsin eroon exästäni. Ei enää lomalle lähtiessä aamukaljaa rautatieasemalla, kaupungista näkee muutakin, kuin kapakat. On aikaa, on aikaa ihan vain olla. Kukaan ei vaadi mitään. Voi istua puoli tuntia videoinstallaation keskellä imemässä ääniä, värejä ja muotoja itseensä. Voi istua juomassa hiljalleen jäähtyvää teetä ja kuunnella naapuripöydän keskustelua puolella korvalla. Tulla ja mennä, miten huvittaa.
Vastapainona alkulomalle on ollut perunkirjoitus ja äidin asunnon siivoilua ja vähittäistä tyhjennystä. Pikku hiljaa toimiminen auttaa asiassa eteenpäin. Mitenkään hirmuharppauksin tässä ei voi edetä. Jotain kuitenkin. Itse asioiden hoitaminen meni kivuttomasti ja sujuvasti. Mikäs siinä, kun kaikki on valmisteltu. Samassa ohessa selviteltiin vielä jo käytännössä selvitettyjä isän perintöön liittyviä asioita. Siis sen omaisuuden jakamista. Nyt elän siis oudossa tilanteessa, jossa minulla on ihan mukavasti raha-asiat.
Juomattomuus on nyt hyvä asia. Se ettei exä ole kuvioissa vielä parempi. En uskalla edes ajatella, kuinka nopsaan nuokin rahat menisivät kurkusta alas ja tulisivat haaskattua joihinkin tyhmiin ideoihin. Toki saan niitä tyhmiä ideoita ihan itseksenikin, mutta minulla nyt kuitenkin on niissä jokin tolkku aina mukana.
Minusta tuntuu, että olen löytämässä itseäni. Liikuntakin on alkanut luistaa, mutta ruokavalio ei. Syömisistä en jaksa stressata. Huolehdin ulkonäöstäni, mutta se ei silti ole kovin tärkeää. Tai siis on tärkeää, että näytän omasta mielestäni kivalta. Sillä ei ole väliä, että minut näkevät ihmiset näkevät vain tavattoman lihavan naisen. Mitä sitten? Heidän häpeänsä. Toisekseen en haluaisikaan elämääni nyt mitään miehen puolta venettä keikuttamaan. Elämä on yksin kivaa ja kun olen nyt vähitellen saamassa jotain tasapainoa elämään, niin kiitos ei sen sotkijoille.
Tasapaino tuntuu hassulta, mutta mukavalta :)
Vastapainona alkulomalle on ollut perunkirjoitus ja äidin asunnon siivoilua ja vähittäistä tyhjennystä. Pikku hiljaa toimiminen auttaa asiassa eteenpäin. Mitenkään hirmuharppauksin tässä ei voi edetä. Jotain kuitenkin. Itse asioiden hoitaminen meni kivuttomasti ja sujuvasti. Mikäs siinä, kun kaikki on valmisteltu. Samassa ohessa selviteltiin vielä jo käytännössä selvitettyjä isän perintöön liittyviä asioita. Siis sen omaisuuden jakamista. Nyt elän siis oudossa tilanteessa, jossa minulla on ihan mukavasti raha-asiat.
Juomattomuus on nyt hyvä asia. Se ettei exä ole kuvioissa vielä parempi. En uskalla edes ajatella, kuinka nopsaan nuokin rahat menisivät kurkusta alas ja tulisivat haaskattua joihinkin tyhmiin ideoihin. Toki saan niitä tyhmiä ideoita ihan itseksenikin, mutta minulla nyt kuitenkin on niissä jokin tolkku aina mukana.
Minusta tuntuu, että olen löytämässä itseäni. Liikuntakin on alkanut luistaa, mutta ruokavalio ei. Syömisistä en jaksa stressata. Huolehdin ulkonäöstäni, mutta se ei silti ole kovin tärkeää. Tai siis on tärkeää, että näytän omasta mielestäni kivalta. Sillä ei ole väliä, että minut näkevät ihmiset näkevät vain tavattoman lihavan naisen. Mitä sitten? Heidän häpeänsä. Toisekseen en haluaisikaan elämääni nyt mitään miehen puolta venettä keikuttamaan. Elämä on yksin kivaa ja kun olen nyt vähitellen saamassa jotain tasapainoa elämään, niin kiitos ei sen sotkijoille.
Tasapaino tuntuu hassulta, mutta mukavalta :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)